Lappi

Päivitetty 30.1.2012 14:25, julkaistu 30.1.2012 08:23

Rovaniemen kelkkatehtaan lahjuskäräjät alkoivat – Nova-johtajat kiistävät

Kuva: Anssi Jokiranta
Lähetä palautetta toimittajalle
Ari Ruotsalainen.

Helsingin käräjäoikeudessa on alettu tänään selvittää, vauhditettiinko Rovaniemen kelkkatehdas-hanketta lahjuksin. Lahjuksen ottamisesta epäillään Rovaniemen kaupungin hallituksen puheenjohtajana toiminutta Ari Ruotsalaista.

Ex-puheenjohtaja Ruotsalaisen (kesk.) epäillään saaneen yli 27 000 euron arvosta etuja tehdashankkeeseen osallistuneilta. Hänen epäillään osallistuneen esteellisenä tehdashanketta koskeneiden päätösten tekemiseen Rovaniemen kaupunginhallituksessa. Hän on kiistänyt aiemmin syyllistyneensä rikoksiin.

Entiset Nova-johtajat kiistävät kelkkatehdassyytteet

Lahjusten antamisesta syytettyinä ovat entiset Nova-johtajat Arto Merisalo ja Tapani Yli-Saunamäki, jotka ovat kiistäneet syyllistyneensä rikoksiin. He katsovat, että kyse oli sallitusta poliittisesta tuesta.

Nova-kaksikko on saanut syytteen kahdessa muussakin yhtiöihin liittyvässä jutussa. Toinen juttu liittyy Ilkka Kanervan (kok.) syntymäpäiväjuhliin ja toinen Nova-yhtiöiden kaatumiseen. Kaikki syytteet kiistetään.

Arto Merisalon puolustuksen mukaan vaalirahoituksella ja Rovaniemen kelkkatehdashankkeella ei ole mitään tekemistä keskenään.

Tapani Yli-Saunamäen puolustus kertoo, että tukipäätöstä tehtäessä ei ollut olemassa mitään kelkkatehdashanketta. Kyse on täysin irrallisista tapahtumista.

Miesten puolustus lisää, että vaalirahoituksessa oli kyse laillisesta poliittisesta tuesta.

Ratkaisu näissä jutuissa annetaan samalla kertaa keväällä.


AVAINSANAT:

Kommentit (21)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)4.2.2012 10:38

Ei haittaa rikokset suomessa jos tekee siinä sivussa yhteiskunnallista "hyvää".
Eli kunnan isät vaan huumeita myymään niin kaupungin talous paraneen ja tulee työpaikkoja=
ei rikosta.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)31.1.2012 23:56

taisi pekkarisen peruukista ainakin joku johtohius JÄÄDÄ?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)31.1.2012 23:54

milloinkahan tapani kansa itse on syytettynä ,kun autonkuljettajatkin ovat?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)31.1.2012 08:40

poliitikkoja ei koskaan pidä kehua. Kaikki kuppaa tavallista ihmistä, me olemme näiden karjaa milloin mitäkin tai millä nimellä sitä tapausten mukaan voidaan kutsua. Jos jokaisen poliitikon temput saataisiin lasikaappiin kaikkien nähtäville, niin väitän ettei jäisi montakaan ns. puhdasta poliitikkoa

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)31.1.2012 07:42

Taas saa Bombardier ilimasta mainosta.
Varmaan vähä kaduttaa, että alkoivat kepujen kanssa millekkään.
Kohta siirtyy kelkkatehas Kiinan kansantasavaltaan.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)31.1.2012 07:20

kyllä kokoomus ja sdp ovat tehneet paljon suuremman kuprun suomelle ton euro liitoksen myötä kuin yksikkään muu käräjillä oleva asia tänä päivänä polittiset pelaajat ne vasta peli miehiä ovatkin saapa nähä saadaanko suomeen nyt se pää peluri resitentiksi vai ovatko ihmiset jo huomanneet ja tulleet toisiin ajatuksiin mielenkiinnolla seuraan äänestän haavistoa ei ole peluri ainakkaan vaikka muuta oliskin ...

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)31.1.2012 05:09

Jos muistan oikein on Ruotsalaista syytetty lahjoman
otosta. Syyte on yhtä järkevä kuin minua olis syytettu
alaikäiseen sekaantumisesta. Kaikki edellytykset siihen
on olemassa. Kuka pystyy sanomaan mikä on totta kun
joku väittää että kaverin rintataskuun on pantu tukko
seteleitä??? Ei kukaan, mutta saahan paskahousu sossut
kirkua, ja vielä lehden palstoilla.
Mutta missä viipyy oikeat käräjät?
Sossut itse kokoomuksen avustamana liitti laittomasti
suomen euroon, joka on kansalle maksanut jo ainakin
sata miljardia euroa. Koskahan ne sosiaalidemokraatit
alkaa perätä näitä rahoja, ja väittävät Ari Ruotsalaisen
ne vieneen?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)31.1.2012 04:55

Sanonpa että peskää teki paskahousu sossut ne housut
puhtaaksi ja alkakaa miehiseksi mieheksi. Jos suomessa
olis enemmän Ari Ruotsalaisen tapaisia järkimiehiä,
jotka pystyy hankkimaan paikkakunnalle satoja ihmisiä
työllistäviä laitoksia, ei meidän nyt tarvitsis asetella kiinni
oppilaitoksia, varuskuntia, kuntia jne. jne. Juuri teidän
Sossujen ja kokoomukset hullu euroliitos on vienyt koko
maan ahdinkoon, josta ei selvitä ikinä. Kun sitten joku
onnistuu niitä kipeääkin kipeämmin tarvittavia työ-
paikkoja luomaan te paskahousut kiljutte että mies
on saanut lahjuksen. Peskää tosiaan ne paskahousunne
ja alkakaa mieheksi.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)30.1.2012 20:44

Patsas miehelle Rovaniemelle!
Saanut oikeita työpaikkoja paikkakunnalle, eikä "hyyssännyt" ylen määrin kunnan ja valtion virkoja lisää.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)30.1.2012 19:41

Missä kepu, siellä kähmintää.

Pete66

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2 3

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Palkisentien ralli halutaan kuriin

    LAPPI Päivitetty: 23.5. 10:34 23

    PALKISENTIE-1Poliisi yrittää suitsia Palkisentien autorallia kuriin Rovaniemellä. Palkisentie kulkee Kairatieltä Asemieskadulle näiden kahden tien välissä.
  2. Utelias karhu liikkui Rovaniemen Kivitaipaleessa

    LAPPI Päivitetty: 23.5. 10:18 29

    karhu syv'ttyKivitaipaleessa tehtiin tiistai-iltana havainto uteliaasta karhusta, joka vieraili talon pihassa tutkiskellen muun muassa roskapönttöä. Suurriistavirka-apua tarjoavat metsämiehet koirineen...
  3. Juomavesi keitettävä Marrasjärvellä

    KOTIMAA 23.5. 10:01 10

  4. Tapon yritys Rovaniemen Rautiosaaressa

    LAPPI 23.5. 09:26 11

  5. Tulvahuiput ohi Lapissa

    LAPPI 22.5. 09:05 433

  6. TS: Alaikäisten sähköisiä reseptejä ei pääse lukemaan

    KOTIMAA 23.5. 08:30 10

  7. Karjalainen: Uskonnottomien haudoille ei ole tunkua

    KOTIMAA 23.5. 08:30 11

  8. Joka kymmenes apua hakeneista kärsinyt pitkään väkivallasta

    KOTIMAA 23.5. 08:27 02

  9. Kaukosäätimen keksijä kuoli

    ULKOMAAT 23.5. 08:20 01

  10. Lentäjät ottavat kantaa Finnairin säästösopimukseen

    KOTIMAA 23.5. 08:22 01

  1. ”Petojen kuvaaminen haaskalla ei sovi Lappiin”

    LAPPI 22.5. 23:32 1236

  2. Jääkarhun pennun kevätriemua - KATSO KUVAT!

    LAPPI 22.5. 13:56 126

  3. Mielenterveyspotilaiden sairauksia hoidetaan huonosti

    KOTIMAA 21.5. 08:33 137

  4. Konttisen kisoissa iloisen värikästä väkeä

    LAPPI 25.3. 15:49 2128

  5. Itäraja avautuu entistä enemmän

    PÄÄKIRJOITUKSET 22.5. 04:30 351

  6. Mies otti ”vain vähän olutta” ennen rattiin lähtöä

    LAPPI 21.5. 09:59 142

  7. Kevään lämpöennätys: +16,8

    KOTIMAA 22.4. 17:27 1422

  8. Näkkäläjärvi válddii SM-silbba. Juo 17. badji Suoma skohtergilvvuid njunnošis.

    SÁGAT 19.3. 09:27 1924

  9. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 30243

  10. Finnair ja lentäjät neuvottelutulokseen

    KOTIMAA 22.5. 15:21 91

  1. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 30243

  2. Rakennusfirma: Kuolonkolarin uhrit neljä virolaismiestä

    LAPPI 17.5. 11:10 10076

  3. Mikkonen helpottui päämatkansa A-finaalipaikasta

    URHEILU 19.5. 21:55 6976

  4. Tule töihin Lapin Kansaan - Tule mukaan voittajajoukkueeseen

    LAPIN KANSAN YLEISINFO 12.5. 21:32 317476

  5. Onnea uusille ylioppilaille!

    LAPPI 16.5. 08:45 6111

  6. Kun Malkin hurmasi Hakametsän

    URHEILU 19.5. 17:59 571

  7. Lapin web-kamerat

    LAPPI INFO 14.8. 13:23 320752

  8. Tulli näkee säiliön läpi

    LAPPI 12.5. 20:37 835

  9. Konttisen kisoissa iloisen värikästä väkeä

    LAPPI 25.3. 15:49 2128

  10. Saari siirtyi järven toiselle puolelle

    LAPPI 18.5. 17:47 4757

  1. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 30243

  2. Palkansaajan tilille 70 euron korotus

    LAPPI 13.10. 17:10 1768

  3. Kevään lämpöennätys: +16,8

    KOTIMAA 22.4. 17:27 1428

  4. Konttisen kisoissa iloisen värikästä väkeä

    LAPPI 25.3. 15:49 2128

  5. Nostan hattua poromiehille

    KOLUMNIT 5.5. 04:30 12113

  6. Lapin web-kamerat

    LAPPI INFO 14.8. 13:23 320752

  7. Täpötäysi Lappi Areena juhli Suomen voittoa

    LAPPI 13.4. 10:29 12914

  8. Näkkäläjärvi válddii SM-silbba. Juo 17. badji Suoma skohtergilvvuid njunnošis.

    SÁGAT 19.3. 09:27 1924

  9. Rakennusfirma: Kuolonkolarin uhrit neljä virolaismiestä

    LAPPI 17.5. 11:10 10076

  1. ”Petojen kuvaaminen haaskalla ei sovi Lappiin”

    LAPPI 22.5. 23:32 12 36 955

  2. Tulvahuiput ohi Lapissa

    LAPPI 22.5. 09:05 4 33 575

  3. Pernilla ei päässyt finaaliin

    LAPPI 23.5. 00:16 1 8 456

  4. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 302 43 454

  5. Tapon yritys Rovaniemen Rautiosaaressa

    LAPPI 23.5. 09:26 1 1 426

  6. Ivalon ainoa matkatoimisto konkurssiin

    LAPPI 22.5. 12:59 1 5 412

  7. Utelias karhu liikkui Rovaniemen Kivitaipaleessa

    LAPPI 23.5. 09:23 2 9 318

  8. Pernilla jäi finaalista, mutta nautti ”mielettömästä fiiliksestä”

    KULTTUURI 22.5. 23:27 1 2 290

  9. Työharjoittelussa ollut koululainen kuoli Vimpelissä

    LAPPI 22.5. 20:03 2 3 236

  10. Palkisentien ralli halutaan kuriin

    LAPPI 23.5. 09:36 2 3 234

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Lapin Kansa, Veitikantie 2-8 96100 ROVANIEMI,     Vaihde: 010 665 022 Fax: 010 665 7720  |  Palaute  |  Toimitus  |  Asiakaspalvelu