Arktosilla vain 8 sivua salattavaa tietoa
- Arktosin liimapalkkitehdas päässee yrityssaneeraukseen. Konkurssissa velkojat jäisivät nuolemaan näppejään 39 miljoonan veloista.
Vain kahdeksan sivua yli 80 sivusta julisti Lapin käräjäoikeuden tuomari Eila Väistö salaiseksi Arktoksen yrityssaneeraushakemuksesta ja liitteistä. Salassapitoaikakin lyheni 25 vuoteen yhtiön vaatimasta 60 vuodesta.
Arktos Group Ldt Oy pääsee Lapin Kansan tietojen mukaan saneerausmenettelyyn. Saneerausta puolsivat Finvera, Stora Enso ja Tampereen Kauppahuone Oy. Velkojat kannattavat selvittäjäksi asianajaja Jari Salmista Asianajotoimisto Bützow Oy:stä Helsingistä.
Taseissa yhtiön varat ovat 39 miljoonaa, velat 33,2 miljoonaa. Suurimmat velkojat ovat Stora Enso 11 miljoonallaan ja Finvera liki 9 miljoonan saatavillaan. Stora Enson Metsälläkin saatavia on 2,4 miljoonaa euroa. Lisäksi yhtiö on saanut avustuksia 7,9 miljoonaa, jotka se voi joutua palauttamaan konkurssissa.
Laskelmissa yhtiön omaisuudesta arvioidaan saatavan konkurssitapauksessa vain 8,7 miljoonaa, josta heruisi velkojille vain noin 6 prosenttia saatavista. Velkasaneeraus tuottaisivat viidessä vuodessa yhtiön nykyisellä katetuotolla 12,5 miljoonaa velkojille eli reilu 20 prosenttia saatavista.
Lue lisää lauantain Lapin Kansasta.




mie en kerro mittään salassa pyssyy paljon tiedän kaikista konnista mutta miehän vaikenen 100:si vuodeksi.suomen valtio.
Ilmoita asiaton kommentti