Savaterralle iso siivousurakka Ranskasta
- Savaterran tekninen johtaja Jussi Uotila arvelee, että urakkaratkaisussa ei ollut kaikkein painavin tekijä raha, vaan ennen kaikkea se, että työ tehdään kunnolla eikä asiakkaalle jää mitään ongelmia. - Me emme loppusijoi
Saastuneiden maiden ja yhdyskuntalietteen käsittelyyn erikoistunut rovaniemeläisyritys Savaterra sai useiden miljoonien eurojen urakan Ranskasta.
Kyseessä on Ranskan rautateiden entinen ratapölkkykyllästämö, jonka kreosoottisaasteen maaperälle aiheuttamat vahingot puhdistetaan paikan päällä ilman turhaa rekkarallia.
Savaterran Ranskan urakka toteutetaan EU:n jätteidenkäsittelydirektiivin mukaisesti. Savaterran johto arvelee, että ratkaisussa ei ollut kaikkein painavin tekijä raha, vaan ennen kaikkea se, että työ tehdään kunnolla eikä asiakkaalle jää mitään ongelmia.
Rovaniemeläisyritys on kuljettanut kalustonsa ja noin kymmenen hengen miehistönsä Pariisin lähellä olevalle työmaallensa. Saastuneen maan arvioidaan ulottuvan 7-8 metriin. Työn arvioidaan olevan valmis ensi keväänä.

