Vesa-Matti Loiri vierailee metalliyhtyeen levyllä
Viikinkimetalliksikin määritelty Ensiferum-yhtye aloitti viidennen albuminsa äänitykset viime viikolla. Levyllä vierailee muun muassa Vesa-Matti Loiri.
Ensiferum on ollut koossa jo yli 15 vuoden ajan. Yhtyeen aiempia albumeita ovat muun muassa Victory Songs ja Iron.
Ensiferumin viidennellä albumilla ei toistaiseksi ole nimeä. Albumin tuottaa Hiili Hiilesmaa. Levy ilmestyy syksyllä.


Äijästä on tehty muka niin mahdottoman suuri viihdetaiteilija ja moniosaaja, että tyrkytetään joka käänteessä. Tämä kertoo paljon suomalaisesta nykykulttuurista, jossa osaamisella ei ole sijaa. Suomi on seurannut amerikkaa vuosikymmenet joten ei ihme että menee hollywood hömpötykseen suuntaus. Harmi, koska useat lahjakkaat jäävät rahan kiillon vuoksi taustalle kituuttamaan kilometritehtaalle.
Ilmoita asiaton kommentti