Houston haudataan mahdollisesti loppuviikosta – kuolinsyytä tutkitaan
- Laulaja Whitney Houston kamppaili pitkään päihdeongelmien kanssa. Kuolinsyystä ei tuoreelta ole tietoa.
Laulaja Whitney Houstonin kuolinsyyn tutkimukset jatkuvat vielä viikkoja. Viranomaisten mukaan tuloksia on odotettavissa kahden kuukauden kuluessa.
Houston kuoli lauantaina hotellihuoneessaan Beverly Hillsissä. Poliisi vahvisti maanantaina, että hän oli löydettäessä kylpyammeessa veden alla.
Kuolinsyyksi on yleisesti arveltu hukkumista ammeeseen eri lääkkeiden ja alkoholin yhteisvaikutuksen alaisena, mutta varmaa tietoa ei ole.
Uutiskanava CNN kertoi, että hautajaiset on määrä järjestää perjantaina tai lauantaina Houstonin kotiseudulla New Jerseyssä.
Houstonin levytykset nousivat viikonloppuna myyntilistojen kärkeen. I Will Always Love You oli esimerkiksi iTunesin ladatuimpia kappaleita.


Antakaa naisen levätä rauhassa jumanstukka tarvii olla tommonen.
Ilmoita asiaton kommentti