Kuvataide- ja Sibelius-Akatemia sekä Teatterikorkeakoulu yhdistyvät Taideyliopistoksi
Taidealan kolmen yhdistyvän yliopiston nimeksi tulee Taideyliopisto. Nimiraati teki valintansa opiskelijoiden ja oppilaitosten henkilökunnan ehdotusten pohjalta.
– Napakka ja suuhun sopiva nimi kertoo heti mistä on kysymys. Se on jo omaksuttu käyttöön yliopistoyhteisössä ja sen ulkopuolella, nimiraati perustelee.
Nimen laaja-alaisuus lisäksi mahdollistaa raadin mukaan sisältöjen kehittämisen tulevaisuudessa.
Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu yhdistyvät vuoden 2013 alussa. Tulevassa Taideyliopistossa on noin 2 000 opiskelijaa.

