Päivitetty 30.1.2012 10:19, julkaistu 30.1.2012 10:16

Leo Lastumäki on kuollut

Kuva: Pentti Vuosaari
Lähetä palautetta toimittajalle
Leo Lastumäkikin osallistui juhliin Ajoksessa.

Leo Lastumäki on kuollut. Näyttelijälegenda menehtyi sunnuntaina kotonaan Kemissä.

Ensimmäisenä asiasta kertoi Ilta-Sanomat, jolle asian vahvisti Lastumäen puoliso.

Leo Antero Lastumäki oli syntynyt 28. joulukuuta 1927 Limingan Lapinkankaalla.

Kansakoulun jälkeen Lastumäki kävi veturikoulun 1946–1948 ja toimi muun muassa veturinlämmittäjänä. Näyttelijänä Lastumäki toimi muun muassa Porissa, Imatralla, Tampereella, Mikkelissä, Kemissä, Vaasassa ja Helsingissä.

Televisiotyöt Lastumäki aloitti vuonna 1964. Hän esiintyi muun muassa televisiosarjoissa Ilkamat, Merirosvoradio, ÄWPK – Älywapaa palokunta, Heksa ja Leksa ja Ällitälli. Hän esiintyi elokuvissa useissa rooleissa, muun muassa Spede Pasasen Uuno Turhapuro -elokuvissa.

Lastumäen tähdittämiä elokuvia olivat myös muun muassa Olemme kaikki syyllisiä (1954), Villi Pohjola (1955), Pekka ja Pätkä neekereinä (1960), Komisario Palmun erehdys (1960), Speedy Gonzales – Noin 7 veljeksen poika (1970), Laulu tulipunaisesta kukasta (1971) ja Lampaansyöjät (1972). Yksi viimeisimmistä elokuvista, joissa Lastumäki näytteli, oli Koirankynnen leikkaaja (2003).

Kesällä 2008 Lastumäki ohjasi kesäteatterille Joel Lehtosen Putkinotkon Simossa.

Lastumäki harrasti muun muassa skeet-ammuntaa (SM-kultaa) ja hänet tunnettiin innokkaana metsästäjänä.

Lähteet: Ilta-Sanomat, Wikipedia


AVAINSANAT:

Kommentit (3)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)30.1.2012 18:09

Rauha hänen sielulleen! Iloa tuotti paljon eläessään, harmi että joutui kärsimään itse vuosikymmenen sairauksista. Kiitos useista nauruista ja ilon hetkistä jotka piristivät meitä kaikkia suomalaisia!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)30.1.2012 14:06

Leo Leksa Lastumäki, mukava äijän-köriläs eläessään, aivan Reinikaisen luokkaa.
Niin ne viimeisetkin tosi-parrat siirtyy ajasta iäisyyteen,rauha hänen sielulleen.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)30.1.2012 11:33

rauha hänen muistolleen

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Niemisen ja Varvion olympiajahti päättyi

    URHEILU Päivitetty: 21.5. 22:57 00

    Minna Niemisen ja Ulla Varvion haave olympialaisesta soutukilpailusta Lontoon kesäkisoissa päättyi maanantaina Luzernissa Sveitsissä. Pari Nieminen ja Varvio sijoittui pariairokaksikon...
  2. Kallaan koululla suvivirsi kaikuu viimeistä kertaa

    LAPPI Päivitetty: 21.5. 22:30 12

    Kari VäänänenjsKallaan koulun lakkautuspäätöstä on Kemijärven sivistyslautakunnassa, kaupunginhallituksessa ja valtuustossa vatvottu moneen kertaan. Ensimmäisen kerran lakkautus oli...
  3. Kittilässä veden nousu hidastunut

    LAPPI 21.5. 10:41 68

  4. Mielenosoittajat pahoinpitelivät Malin presidentin

    ULKOMAAT 21.5. 21:38 10

  5. Joukkomurhaaja Breivikin mielentilatutkimus hyväksyttiin

    ULKOMAAT 21.5. 21:34 11

  6. Helsingin Sanomat perustaa datajournalismin ryhmän

    KOTIMAA 21.5. 21:31 10

  7. Venäjän olympiajoukkueelle määrätään kieltolaki olympialaisissa

    URHEILU 21.5. 20:56 11

  8. Judoka Kowalski loukkaantui vakavasti kolarissa

    URHEILU 21.5. 20:56 10

  9. HJK derbyvoitolla jalkapalloliigan kärkeen

    URHEILU 21.5. 20:57 10

  10. Suomalaisilla karsiutumispäivä EM-uintien avauksessa

    URHEILU 21.5. 20:56 10

  1. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 29240

  2. Tule töihin Lapin Kansaan - Tule mukaan voittajajoukkueeseen

    LAPIN KANSAN YLEISINFO 12.5. 21:32 316940

  3. Mikkonen helpottui päämatkansa A-finaalipaikasta

    URHEILU 19.5. 21:55 4240

  4. Näkkäläjärvi válddii SM-silbba. Juo 17. badji Suoma skohtergilvvuid njunnošis.

    SÁGAT 19.3. 09:27 1834

  5. Kun Malkin hurmasi Hakametsän

    URHEILU 19.5. 17:59 411

  6. Nuoret käväisivät luvatta Venäjällä

    KOTIMAA 20.5. 14:58 153

  7. Tulva uhkaa jo Rovaniemeäkin - Ivalossa helpottaa

    LAPPI 20.5. 13:30 1713

  8. Venäjä siirrettiin Suomen lohkoon

    URHEILU 20.5. 15:33 141

  9. Tulli näkee säiliön läpi

    LAPPI 12.5. 20:37 625

  10. Venäjä murskasi Slovakian MM-finaalissa

    URHEILU 20.5. 23:11 124

  1. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 29240

  2. Rakennusfirma: Kuolonkolarin uhrit neljä virolaismiestä

    LAPPI 17.5. 11:10 7876

  3. Sojuz-alus lähti matkalle kohti avaruusasemaa

    ULKOMAAT 15.5. 09:12 591

  4. Tule töihin Lapin Kansaan - Tule mukaan voittajajoukkueeseen

    LAPIN KANSAN YLEISINFO 12.5. 21:32 31691

  5. Nostan hattua poromiehille

    KOLUMNIT 5.5. 04:30 11413

  6. Jäät rynnivät liikkeelle Kittilän Kaukosessa – Katso video!

    LAPPI 15.5. 23:21 445

  7. Palkansaajan tilille 70 euron korotus

    LAPPI 13.10. 17:10 1708

  8. Onnea uusille ylioppilaille!

    LAPPI 16.5. 08:45 4211

  9. Mikkonen helpottui päämatkansa A-finaalipaikasta

    URHEILU 19.5. 21:55 4211

  10. Kun Malkin hurmasi Hakametsän

    URHEILU 19.5. 17:59 411

  1. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 29240

  2. Palkansaajan tilille 70 euron korotus

    LAPPI 13.10. 17:10 1708

  3. Kevään lämpöennätys: +16,8

    KOTIMAA 22.4. 17:27 1298

  4. Konttisen kisoissa iloisen värikästä väkeä

    LAPPI 25.3. 15:49 1918

  5. Nostan hattua poromiehille

    KOLUMNIT 5.5. 04:30 11413

  6. Lapin web-kamerat

    LAPPI INFO 14.8. 13:23 318852

  7. Täpötäysi Lappi Areena juhli Suomen voittoa

    LAPPI 13.4. 10:29 11814

  8. Näkkäläjärvi válddii SM-silbba. Juo 17. badji Suoma skohtergilvvuid njunnošis.

    SÁGAT 19.3. 09:27 1834

  9. Kohta rytisee - ota kuva

    LAPPI 11.4. 09:58 1234

  1. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 292 40 712

  2. Lokkisaari hinattiin takaisin paikalleen

    LAPPI 21.5. 12:17 5 9 61

  3. Kittilässä veden nousu hidastunut

    LAPPI 21.5. 10:41 6 8 53

  4. Kallaan koululla suvivirsi kaikuu viimeistä kertaa

    LAPPI 21.5. 22:28 1 2 53

  5. Mika Lahtisen maalijyvä kohdallaan

    URHEILU 21.5. 20:29 4 3 50

  6. Niemisen ja Varvion olympiajahti päättyi

    URHEILU 21.5. 22:56 0 0 34

  7. Tukholman AIK hankki Pirneksen

    URHEILU 21.5. 18:28 1 0 31

  8. Unissakävelijä hiippaili Tornion yössä ilkosen alasti

    LAPPI 21.5. 10:43 5 7 29

  9. Tulva uhkaa jo Rovaniemeäkin - Ivalossa helpottaa

    LAPPI 20.5. 13:30 17 13 28

  10. Venäjän olympiajoukkueelle määrätään kieltolaki olympialaisissa

    URHEILU 21.5. 20:56 1 1 27

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Lapin Kansa, Veitikantie 2-8 96100 ROVANIEMI,     Vaihde: 010 665 022 Fax: 010 665 7720  |  Palaute  |  Toimitus  |  Asiakaspalvelu