Dokumentti Halosesta ensi-iltaan maaliskuussa
- Ohjaaja Aleksi Bardyn dokumenttielokuvan Rouva presidentti saa ensi-iltansa maaliskuun lopulla (arkistokuva)
Väistyvän tasavallan presidentin Tarja Halosen arjesta ja elämästä kertova dokumenttielokuva Rouva presidentti saa ensi-iltansa maaliskuun lopulla.
Elokuvasta esitettiin medialle tiistaina 15-minuuttinen, jo lähes lopulliseen muotoonsa leikattu jakso. Siinä Halonen muun muassa ottaa Kultarannassa vastaan Yhdysvaltojen suurlähettilään Bruce Oreckin. Lähettiläs tuo presidentille tuliaisiksi purkin syyshunajaa ja presidentin pikkutakin alta hätistellään mehiläistä.
Aleksi Bardyn ohjaamassa elokuvassa seurataan Halosen elämää marraskuusta 2010 alkaen puolentoista vuoden ajan. Kuvauksia on tehty niin kotimaassa kuin presidentin matkoillakin Namibiaa ja New Yorkia myöten. Viimeiset kuvaukset tehdään 1. maaliskuuta, jolloin presidentti vaihtuu.

