Kevään kaunokirjallisuus
Kustannusyhtiö Siltalan kevään merkkitapaus on teos Luonnonkierto, kokoelma vuonna 2009 edesmenneen Veikko Huovisen lehtitekstejä ja ennen julkaisemattomia käsikirjoituksia. Siltala on valikoinut tekstejä eri vuosikymmeniltä, vanhimmat ovat vuodelta 1950, ja kokoelman päättää vuonna 2001 Kalevassa julkaistu Jäähyväiset markalle. Kirjoitus, joka tuntuu nyt lähes profeetalliselta.
Ote Luonnonkierrosta kertoo, että huovismaista ilkikurisuutta kaipaavat lukijat saavat toivomansa.
Huovinen antaa muun muassa uusia reseptejä piristämän talven ankeaa ruokavaliota. Eli tässä makupalaa toukokuussa myyntiin tulevasta Luonnonkierrosta. Näin valmistuu Kennokukko:
Maapähkinä kääritään silavaan ja asetetaan nyljetyn päästäisen mahaan. Päästäinen pannaan varpusen mahaan, varpunen rastaan mahaan, rastas peltopyyn mahaan ja peltopyy kukon mahaan. Kukko kääritään taikinaan ja paistetaan kukon tavoin. Hyvä ruoka huviretkillä ja uittojokien varsilla. Maapähkinä tuo onnea. Joka sen saa, voittaa ehkä veikkauksessa tai saa miehen tai vaimon, jos ei ole naimissa.
Kotimaiset
EsikoisteoksetKaarle Aho: Väärän kuninkaan päivä. Elokuvatuottajan esikoinen, kahden sukupolven Helsinki-romaani kulkee 70-luvun Vanhan kuppilasta nykypäivän medialinnakkeisiin. OtavaTiina Forsman: Annikki Nissinen selvittää murhan. Valtionhallinnossa asiantuntijana työskentelevän kirjoittajan esikoisromaanin sankareina kaksi keski-ikäistä naista. Karisto
Satu Grönroos: Lumen syli. Esikoisromaani siipirikoista ihmisistä. Atena
Venla Hiidensalo: Mediahuora. Esikoisromaani nykypäivän mallikansalaisesta ja median laeista. Otava
Vepe Hänninen: Minä, vakuutusetsivä. TV- ja elokuvakäsikirjoittajan tragikoominen kertomus esteiden voittamisesta. WSOY
Emmi Itäranta: Teemestarin kirja. Voitti kustantamon fantasia- ja scifikirjoituskilpailun. Teos
Matti Kangaskoski: Tältä sinusta nyt tuntuu. Esikoisrunokokoelma, teos katsomisesta ja näkemisestä. Teos
Milla Keränen: Sisilian ruusu. Esikoisromaani, rakkaustarina 1200-luvun Sisiliasta. Gummerus
Tiina Laitila Kälvemark: Kadonnut ranta. Ruotsissa asuvan radiotuottajan kertomuskokoelma oman elämänsä muukalaisista. WSOY
Petja Lähde: Poika. Näyttelijän ja muusikon esikoisromaani ihmisten tavallisimmista peloista. WSOY
Sarri Nironen: Tähdenpeitto. Esikoisromaani astrologiasta, kahvilassa nukkumisesta, ystävyydestä, sähköstä ja yksinäisyydestä. WSOY
Aki Ollikainen: Nälkävuosi. Esikoiskirjailija vie lukijansa keskelle suuria nälkävuosia. Siltala
Mika Pekkola: Aamun kirkastus. Kauhuromantiikan ja surrealismin sävyinen esikoisromaani naisen vapautumisesta. Like
Aki Raatikainen: Kristallikuningas. Hakkapeliitan tarina, historiallinen seikkailuromaani 1600-luvulta. WSOY
Matias Riikonen: Nelisiipinen lokki. Esikoisromaani maailmasta, jossa ihminen ei ole luomakunnan herra. Gummerus
Maria Rocher: Enchanté – Hauska rakastua! Suomalaista sinkkuelämää Pariisissa. Teos
Eeva Rohas: Syvä pää. Novelleilla aloittaneen kirjailijan esikoisromaani halusta ja pakkomielteistä. Otava
Jan Salminen: Äidinmaa. Romaanin juuret ovat miesasialiikkeen ja feministien välisessä väittelyssä. Tammi
Kertomakirjallisuus
Risto Ahti: Metsän mies. Runollinen esseeromaani suomalaismetsien don quijotesta. WSOYPentti Arjopalo: Kolmanteen ja neljänteen polveen. Romaani. Nordbooks
Marjaana Aumasto: Kuin isä poikaansa. Nykymiehen rinnalla kulkeva romaani. Tammi
Johan Bargum: Syyspurjehdus. Rakkautta ja ihmisten välistä kohtaamattomuutta, velvollisuudentuntoa, kohtaloa ja kuolemaa käsittelevä romaani. Tammi
Marja Björk: Prole. Romaani häpeästä ja sovinnonteosta oman menneisyyden kanssa. Like
Lea Edwards: Juonittelevien jumalten kaupunki. Romaani skandinaavin elämästä Kreikassa. Nordbooks
Carita Forsgren: Perintö. Romaani sukuyhtiön kuvioista ja Keski-Euroopan taidepiireistä. Otava
Annika Idström: Veljeni Sebastian. 5. painos kirjailijan läpimurtoromaanista, tarkistettu tekijän ja perikunnan toivomuksesta. WSOY
Joel Haahtela: Traumbach. Romaani leikittelee muistin ja unohduksen välisillä säikeillä. Otava
Eve Hietamies: Tarhapäivä. Yösyöttö-romaanista tutun pienperheen tarina jatkuu. Otava
Marko Hoikkaniemi: Vihavaalit. Romaani politiikan moraalista ja vihasta. Nordbooks
Juha Hurme: Hullu. Suljetulle osastolle joutunut henkilö päättää kirjoittaa näytelmän hulluista. Teos
Anneli Kivelä: Köydenvetoa Katajamäellä. Sarjan seitsemäs osa. Karisto
Vesa Korhonen: Viimeinen lento. Nordbooks
Kari Kovalainen: Mustan siiven alla. Erämaahan sijoittuva selviytymistarina oululaiskirjailijalta. Karisto
Janne Kuusi: Nalle. Veijaritarina aikamme suurista pelureista, parodia eliitistä. Helsinki-kirjat
Toni Lahtinen (toim.): Timo K. Mukan kirjeet 1958 – 1973. Kirjeiden kautta piirtyy Mukan elämänkaari. WSOY
Veera Laitinen: Surunsyöjät II. Paranormaalista romantiikasta kertova tekijän esikoisromaani ja ensimmäinen osa samaa nimeä kantavasta romaanisarjasta ilmestyi viime syksynä. Ivan Rotta
Juhani Lehvonen: Salaisuuden taakka. Romaani tsaarin pojasta. Nordbooks
Martti Linna: Ristimitta. Tragikoominen kuvaus avioliitosta ja satiiri sisäisistä sankareista. Karisto
Maritta Lintunen: Sydänraja. Road storyksi taipuva tarina lojaalisuudesta, sankaruudesta ja surusta. WSOY
Roope Lipasti: Rajanaapuri. Kertomus kahdesta miehestä, naapurista joka tekee ja kertojasta joka ei tee. Atena
Sari Luhtanen: Kaikkea kaunista. Maisa ja Kaarina -sarjakuvan tekijän romaani täydellisyyden tavoittelusta. Tammi
Tiina Lymi: Lentävänniemi. Romaanin tapahtumapaikkana 1980-luvun tamperelainen Lentävänniemen lähiö, joka nähdään 12-vuotiaan tytön silmin. Helsinki-kirjat
Kristiina Lähde: Joku on nukkunut vuoteessani. Tarina yksinäisyydestä ja yhdessä elämisestä. Teos
Jan-Henrik Merihonka: Operaatio Napoleon. Waterloosta Washingtoniin. Veijariromaani Napoleonin tuntemattomista vaiheista. Minerva
Raili Mikkanen: Laulu punaisesta huoneesta. Kertomus kielletystä rakkaudesta. Suomalainen nainen ja kiinalainen mies kertovat toisilleen kahdesta, Suomessa ja Kiinassa ilmestyneestä kirjasta. Minerva
J. Pekka Mäkelä: Muurahaispuu. Mies palaa lapsuudenkotiinsa tyhjentämään sitä myyntiin. Like
Arne Nevanlinna: Varma. Viimeinen osa trilogiaan, josta aikaisemmin julkaistu romaanit Marie (2008) ja Hjalmar (2010). WSOY
Eira Pättikangas: Olkileijona murisee. Viihderomaani, pohjalaiskertojan varhaistuotantoa. Karisto
Hannu Rajaniemi: Fraktaaliruhtinas. Matematiikkaa ja teoreettista fysiikkaa opiskelleen ja säieteoriasta väitelleen kirjoittajan toinen romaani, Kvanttivarkaan seuraaja. Gummerus
Raija-Sinikka Rantala: Miekkatanssi. Trillerimäinen tarina voimat ja järjen vievästä rakkaudesta. Like
Hilkka Ravilo: Nimeltään Eerika. Suomalaisnaisen ja saksalaissotilaan lapsen selviytymistarina. Myllylahti
Pirjo Rissanen: Kesän muisto. Aiemmin ilmestyneet romaanit Kesävieraat ja Syntymäpäivä yksissä kansissa. Gummerus
Juha Ruusuvuori: Tarzanin hauta. Matka saarelle. Reitin varrelle mahtuu vallankaappaus, voodoota ja historiallinen paljastus. WSOY
Petter Sairanen: Muisti on unta. Romaani menetyksestä, rakkaudesta ja muistoista. Helsinki-kirjat
Anja Snellman: Ivana B. Monologi taiteen tekemisen ehdoista. Siltala
Katariina Souri: Polku. Psykologinen jännitysromaani menestyvästä televisiojuontajasta. Kirjoitti aikaisemmin nimellä Kata Kärkkäinen. Tammi
Pekka Tarkka: Joel Lehtonen II. Vuodet 1918 – 1934. Tuotannon syntyvaiheista ja taiteilijakohtalosta. Otava
Maarit Turtiainen: Punainen paasto. Romaani rakkaudesta, ystävyydestä ja itsenäistymisestä. WSOY
Ari Wahlsten: Kosteiden mestojen balladi. Romaani Kalliosta ja fantasia miehen elämästä. Gummerus
Pauliina Vanhatalo: Korvaamaton. Oululaiskirjailijan romaani lainkäytön sudenkuopista, uusperheen arjesta ja äidiksi kasvamisesta. Tammi
Piritta Vartola: Roadkill. Romaani muusikon maailmasta. Nordbooks
Seija Vilén: Pohjan akka. Kirjailijan toinen romaani vie kansanrunojen myyttiseen Sariolaan, Kalevalasta pohjoiseen. Avain
Santeri Viljakainen: 58. Romaani tulevaisuudesta. Nordbooks
Leena Välikangas: Profiloimaton. Romaani nuorista ja väkivallasta. Nordbooks
Asiaproosa
Merete Mazzarella: Ainoat todelliset asiat. Vuosi elämästä. Päiväkirjanomaisia muistiinpanoja, jotka keskittyvät rakkauteen, työhön ja välttämättömyyteen. TammiHannu Mäkelä: Venäjää aikuisille. Muistelmateos 40 vuoden matkailusta Neuvostoliitossa ja Venäjällä. Tammi
Lyhyt proosa, näytelmät
Tuuve Aro: Himokone. Kirjailijan ja elokuvakriitikon neljäs novellikokoelma. WSOYTurkka Hautala: Kansalliskirja. Sivun, parin mittaisia tuokiokuvia, jotka avautuvat elämäkerroiksi. Gummerus
Hunajakukka. Erotica-sarjan neljäs osa keskittyy naisen nautintoihin. Gummerus
Kalevi Hirttiö: Saunapyy. Eräaiheisia novelleja. Myllylahti
Veikko Huovinen: Luonnonkierto. Kirjoitusten kokoelma. Koottu kirjailijan lehtijutuista ja jälkeenjääneistä, julkaisemattomista käsikirjoituksista. Siltala
Jari Järvelä: Château Inkeroinen. Novellien ihmiset tavoittelevat kuuluisuutta, rahaa ja rakkautta.Tammi
Katja Kettu (toim.): Pimppini on valloillaan. Antologia, jonka nimi juontuu vienankarjalaisesta kansanlaulusta ja jota kuvaa Hanneriina Moisseisen käsin kirjottu sarjakuva. 19 kirjoittajaa, Ketun lisäksi mm. Rosa Liksom, Anja Snellman, Johanna Sinisalo, Helena Sinervo ja Riikka Pulkkinen. WSOY
Mervi Koski (toim.): Vakka kantensa valitsee. Sananlaskuja ja mietelmiä yhteiselosta. Karisto
Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja ja ruskea kastike. Perunaan uskovan mielensäpahoittajan reseptejä ja näkemyksiä tolkullisesta ruuasta. WSOY
Saija Nissinen: Sitomisen taito ja muita novelleja. Atena
Raija Oranen: Voitto kotiin ja muita diplomaattisia selkkauksia. Kirjailijan koiratarinat yksissä kansissa. Teos
Sinikka Nopola: Matkustan melko harvoin ja muita kirjoituksia. Tekstien päähenkilö on tarkkailija, joka kiinnittää huomionsa pieniin ja isoihin ongelmiin.
Pasa & Atpo: Eniten vituttaa parisuhde. Kirja tylyttää mm. seurustelun, avo- ja avioliiton ja rekisteröidyn parisuhteen. Gummerus
Maarit Verronen: Vanhat kuviot. Tarinoita, joiden jokainen vastaantulija voisi olla naapurisi. Tammi
Runot ja esseet
Markku Envall: Toinen jalka maassa. Esseekokoelma, jonka aiheita ovat mm. kadonnut hiljaisuus ja kirjailijuuden missiytyminen. WSOYMonika Fagerholm – Martin Johnson: Meri. Neljä kaunokirjallista esseetä: Katastrofi, Veden alla, Labyrintti ja Yksinäisyys. Teos
Vesa Haapala: Kuka ampui Ötzin? Runoa, proosaa ja aikalaisanalyysiä yhdistävä teos, visualistina graafikko Markus Pyörälä. Otava
Eeva Heilala: Ikkunasta avautuu maailma. Runoja naisen elämästä, vuodenaikojen kierrosta, maaseudun muutoksesta ja vanhenemisesta. Tammi
Esko Heikkinen: Reportterin aikamatka. Maailmanmatkaajan esseitä. Nordbooks
Lassi Hyvärinen: Keisarin tie. Riippuvat puutarhat -teoksen kirjoittajan uusi runoteos. Otava
Anne Hänninen: Hiekkaleijat. Runoilijan 13. kokoelma. WSOY
Irina Javne: Euroopan kylmin talvi. Toinen runokokoelma. Gummerus
Silja Järventausta: Hyvän yön puisto. Tarinoissa tasot sekoittuvat kuten runoissa. Teos
Sirpa Kyyrönen: Lempeät tukaanit. Katri Vala -palkinnon esikoiskokoelmastaan saaneen tekijän runoteos. Otava
Markus Leikola: Naamakirja. Tragikoomisia proosarunoja. Schildts
Juice Leskinen: Aika jätti eli Sanataiteilija kävi täällä. Juice Leskisen valitut runot 1975 – 2007. Tammi
Satu Manninen. Pikseliaurinko. Kolmas runokirja, vie matkalle wunderbaummetsiin ja polyesteripuutarhoihin. Gummerus
Tommi Melender – Timo Hännikäinen: Liberalismin petos. Esseekokoelma, joka väittää liberalismin alkuperäisidean vesittyneen. WSOY
Kai Nieminen: Istun tässä, ihmettelen. Valitut runot. Tammi
Mikko Rimminen: 2 x Rimminen. Kirjailijan kaksi runokokoelmaa samoissa kansissa. Tammi
Pentti Saarikoski: Tiarnia-sarja. Runoteos sisältää kokoelmat Tanssilattia vuorella, Tanssiinkutsu ja Hämärän tanssit. Otava
Olli Sinivaara: Lokakuun päivä. Runokokoelma. Teos
Kristiina Wallin: Kaikki metrit ja puut. Kirjailijan neljäs runokokoelma, joka sukeltaa tanssin ja arkkitehtuurin maailmaan. Tammi
Jaakko Ilkka Virtanen: Makula – Tarkan näkemisen alue. Proosarunoteos, jossa tekijä pohtii taiteilijan roolia maailmassa. Like
Dekkarit ja jännitys
Tapani Bagge: Musta pyörre. Suomen jatkosodan hyökkäysvaihe on jähmettynyt asemasodaksi. Entinen Valtiollisen poliisin ylietsivä luulee elämänsä olevan ohi mutta joutuu takaisin töihin. CrimetimeKari Häkämies: Poliittinen ruumis. Syrjäytyneiden nuorten kohtalot kytkeytyvät yhteen Suomen lähihistorian vakoiluskandaaliin. Crimetime
Kari Häkkinen: Vaarala. Rikosromaani. Nordbooks
Ari Hämäläinen: Kuoleman kinkerit. Sotaromaani. Nordbooks
Seppo Jokinen: Hervantalainen. 7. komisario Koskinen-dekkari. Crimetime
Max Manner: Vapauttaja. Stein Storesen -rikostarinoiden avausteos. Crimetime
Teuvo Masalin: Motellirakkautta ja kartanohaaveita. Entisen poliisin kirjoittama dekkari. Myllylahti
Jukka Niskanen: Pimeän reuna. Ammattitappaja odottaa saarella tilaisuuttaan. Minerva
Outi Pakkanen: Julma kuu. Jännitysromaani yksinäisten cityihmisten rakkauden nälästä ja hyväksikäytöstä. Crimetime
Eija Piekkari: Kylmä kättely. 4. Kristiina Elo -dekkari. Myllylahti
Markku Ropponen: Kuhala & yöjuna. Jyväskyläläinen yksityisetsivä selvittelee kahta rikosvyyhtiä ja joutuu kummassakin pääepäiltyjen listalle. Tammi
Christian Rönnbacka: Troijalainen. Ensimmäinen osa Antti Hautalahdesta kertovasta dekkarisarjasta. Bazar
Ritva Sarkola: Puhu hiljaa rakkaudesta. Dekkari. Myllylahti
Jarkko Sipilä: Suljetuin ovin. Tekijän 12. Takamäki-dekkari. Crimetime
Tero Somppi: Särkyvää. Psykologinen trilleri, tekijän 7. jännitysromaani. Myllylahti
Antti Tuomainen: Pahat miehet. Tekijän edellinen romaani Parantaja voitti viime vuoden parhaalle rikoskirjalle myönnetyn Vuoden johtolanka -palkinnon. Helsinki-kirjat
Johanna Tuomola: Minkä taakseen jättää. Neljäs osa Noora Nurkka -sarjaan. Myllylahti
Rake Tähtinen: Tapettu illuusio. Neljäs Petäjämäki-dekkari. Myllylahti
Sauli Uhlgren: Seminaari. Rikosromaani. Nordbooks
Käännöskirjat
KertomakirjallisuusCésar Aira: Varamo/Maisemamaalari. Kaksi kirjailijan pienoisromaania. Nobel-veikkailuissa mukana ollut tekijä tunnetaan metafysiikkaa, realismia, pulp fictionia ja dadaismia yhdistelevästä tyylistään. SiltalaKarin Alvtegen: Todennäköinen tarina. Rikoskirjailijan uusi aluevaltaus, romaani ihmissuhteista, ennakkoluuloista ja rakkaudesta. WSOY
Henrik Andersen: Turvavyöhyke. Jalkapalloromaani, perhedraama ja sukupolvikuvaus Berliinin muurin varjossa varttuneista. WSOY
Gerbrand Bakker: Isä muuttaa yläkertaan. Lupaus-sarja. Hollantilaiskirjailijan palkittu esikoisromaani, jonka jälkeen hän on julkaissut kolme romaania. Karisto
Candace Bushnell: Hissillä huipulle. Sinkkuelämää-sarjan luojan romaani New Yorkin Viidennen avenuen rikkaiden luksuselämästä. Tammi
Paulo Coelho: Alkemisti. Moderni klassikko kuvitettuna lahjaversiona. Bazar
Patrick Dewitt: Sistersin veljekset. Veljesten odysseia 1850-luvun Villin Lännen rajaseudulta. Siltala
Charles Dickens: Nicholas Nicklebyn elämä ja seikkailut. Kersti Juvan ensisuomennos vuodelta 1992 romaaniklassikosta. WSOY
Emma Donoghue: Huone. Viisivuotias poika asuu yhdessä, lukitussa huoneessa äitinsä kanssa. Tammi
Nataša Dragnic: Kanssasi aina. Rakkaustarina Kroatian rannoilta Pariisin taiteilijapiireihin. Otava
Umberto Eco: Prahan kalmisto. Jännitysromaani 1800-luvun Euroopasta. Keskeisenä henkilönä väärentäjä, elämänautiskelija. WSOY
Åke Edwardson: Niin korkealla pääskyset. Ihmissuhderomaani. Johnny Kniga
Jennifer Egan: Aika suuri hämäys. Pulitzer-palkinnon 2011 voittaneen kirjailijan kehämäinen romaani muistuttaa Facebookia. Keltainen kirjasto. Tammi
Bret Easton Ellis: Kalliit yöt. Romaani on jatkoa 25 vuotta sitten ilmestyneelle esikoisteokselle Alta nollan. Tammi
Jeffrey Eugenides: Naimapuuhia. Huumorin siivittämä kolmiodraama Middlesex- ja Virgin Suicides -romaanien tekijältä. Otava
Davis Foenkinos: Vaimoni eroottinen potentiaali. Tarina rakkauden olemuksesta. Gummerus
Kate Furnivall: Pietarin jalokivi. Nuori nainen tsaarin hovin ja Venäjän vallankumouksen pyörteissä. Helsinki-kirjat
Fabio Geda: Krokotiilimeri. Tositarina yksinäisen afgaanipojan pakomatkasta kohti haaveiden Eurooppaa. Otava
Lisa Genova: Puolinainen. Uutuus Edelleen Alice -romaanin kirjoittajalta. WSOY
Beate Grimsrud: Hullu vapaana. Ruotsin ja Norjan ehdokas Pohjoismaiden kirjallisuuspalkinnon saajaksi 2011. Like
Gaute Heivoll: Etten palaisi tuhkaksi. Romaani aikuiseksi kasvamisesta ja identiteetin muotoutumisesta. Sai ”Norjan Finlandian”, Brageprisenin 2010. WSOY
Ernest Hemingway: Kuolema iltapäivällä. Tarkistettu painos 1962 ilmestyneestä klassikkosuomennoksesta. Keltainen kirjasto. Tammi
Wolfgang Herrndorf: Ladaromaani. Matkaromaani kesälomasta, Ladasta ja ystävyydestä. Atena
Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesä. Espanjan Stieg Larssoniksi sanotun kirjailijan teos sijoittuu Barcelonaan. Otava
Victoria Hislop: Saari. Tarina kreikkalaisen suvun vaiheista sodan ja sairauden varjossa. Bazar
Magne Hovden: Saamelandia. Veijaritarina pohjoisnorjalaisten kaverusten elämyspuistosta. Otava
Conn Iggulden: Valloittaja – Veljessota. Tšingis-kaanin valtakunnasta kertovan Valloittaja-sarjan päätösosa. Otava
Ismail Kadare: Seuraaja. Tragikoominen kuvaus Albaniasta 1980-luvulta. Into Kustannus
Hans Keilson: Vastustajan kuolema. Kuvaus natsismin noususta. Like
Simon Lelic: Laitos. Lähitulevaisuuden Englantiin sijoittuva trilleri yhteiskunnasta, jossa pyrkimys turvallisuuteen on kääntynyt totalitarismiksi. Like
Hernán Rivera Letelier: Elokuvankertoja. Chileläisen kirjailijan kunnianosoitus tarinoille ja pikkukylien elokuvateattereiden kukoistukselle ja rappiolle. Siltala
Torgny Lindgren: Muistissa. Kirjailijan mukaan joka ruumiinosalla on omat muistonsa. Keltainen kirjasto. Tammi
Rosamund Lupton: Sisar. Kirje isosiskolta pikkusiskolle, tarina löytämisestä. Gummerus
Liza Marklund: Vastalauseita. Kirjoituksia 1985 – 2010. Sisarteos Marklundin ja Lotta Snickaren kirjalle Helvetissä on erityinen paikka naisille jotka eivät auta toisiaan. Otava
Vladimir Nabokov: Naurua pimeässä. Lolitan sisarteoksena pidetty klassikko. Gummerus
Rain Mitchell: Joogasalin naiset. Neljä naista löytää toisensa. Tammi
Haruki Murakami: Norwegian Wood. Rakkaustarina 60-luvun tokiolaisista opiskelijoista. Keltainen kirjasto. Tammi
Téa Obreht: Tiikerin vaimo. Romaani sadan vuoden ajalta rajaseudulta. Orange-palkinto 2011. WSOY
Linda Olsson: Kaikki hyvä sinussa. Tarina lasten haavoittuvuudesta ja aikuisten vastuusta. Gummerus
Amos Oz: Fima. Viisikymppinen mies, runoilijalupaus, päätyy gynekologin vastaanottoapulaiseksi. Keltainen kirjasto. Tammi
Philip Pullman: Rehti mies Jeesus ja kieromieli Kristus. Kirjailija tulkitsee Uuden testamentin tapahtumia. Entä jos Maria synnyttikin kaksoset? Tammi
Nerea Riesco: Valkea norsu. Romaani valistusajan Sevillasta kiertyy shakkitaistelun ympärille. Otava
Ransom Riggs: Neiti Periginen koti eriskummallisille lapsille. Lyhytelokuvia tehneen ja matkajuttuja kirjoittavan tekijän esikoisromaani orpokodista. Schildts
Cecilia Samartin: Kaunis sydän. Päähenkilön tarina alkaa sodan runtelemasta El Salvadorista. Bazar
Boualem Sansal: Hyvitys. Teos rinnastaa islamistifundamentalismin ja natsismin ja on ensimmäisiä arabiromaaneja, jotka tarttuvat holokaustin tabuun. Into Kustannus
C. J. Sansom: Musta tuli. Shardlake 2. Jatkoa 1500-luvun Lontoosta ja Henrik VIII:sta kertovaan sarjaan. Otava
Elif Shafak: Kirottu Istanbul. Teoksessa sekoittuvat historia ja nykypäivä, itä ja länsi, ilo ja suru. Gummerus
Dj Stalingrad: Eksodus. Omaelämänkerrallinen kuvaus 2000-luvun Venäjältä. Keskiössä moskovalainen hc-punkskene. Into Kustannus
Carol Shields: Ruohonvihreää. Yksinhuoltajaäiti matkaa Kanadan halki leskiäitinsä häihin. Otava
Mihail Šiškin: Sinun kirjeesi. Pariskunnan kirjeenvaihdosta kehittyy ajan ja todellisuuden ylittävä tarina. WSOY
György Spiró: Kevätnäyttely. Unkarin nykykirjallisuutta. Kafkamainen tarina miehestä, joka joutuu syytetyksi maanpetoksesta. Avain
Anne Swärd: Kesällä kerran. Perhedraama kielletystä intohimosta. Otava
Olga Tokarczuk: Vaeltajat. Nainen jättää perheensä asuakseen metrojunissa. Otava
Amor Towles: Seuraelämän säännöt. Romaani 1930-luvun New Yorkista. WSOY
Tomas Tranströmer: Kootut teokset 1954 – 2004. Nobelin kirjallisuuspalkinnon 2011 saaneen kirjailijan tuotanto yksissä kansissa. Keltainen kirjasto. Tammi
Lidia Tšukovskaja: Vajoaminen. Sisältää Anna Ahamatova -elämäkerturin pienoisromaanit Vajoaminen ja Sofia Petrovna. Into Kustannus
Ljudmila Ulitskaja: Medeia ja hänen lapsensa. Lesken muistot, perheen kohtalot ja 1900-luvun Venäjän historia peilautuvat moskovalaiskirjailijan proosassa. Siltala
Annica Wennström: Lapinkylä. Saamelainen sukutarina, esikoisromaani. Bazar
Zoé Valdés: Fidelfiktio. Romaanimaisessa esseessään tekijä sekoittaa salattuja dokumentteja, salaisia haastatteluita, omia kokemuksiaan, muistelmia ja historiankirjoitusta. Ivan Rotta
Vendela Vida: Rakastavat. Tutkielma rakkaudesta, kirjailijan kolmas romaani. Schildts
Delphine de Vigan: No ja minä. Kirjailijan neljäs romaani ja ensimmäinen suomennettu teos. Palkittu romaani kodista ja kodittomuudesta. WSOY
Andrei Volos: Animaattori. Fiktiivinen kuvaus vuonna 2002 tapahtuneesta Moskovan teatterikaappauksesta. Bazar
Asiaproosa
Claire Dederer: Elämäni asennot. Mitä jooga minulle opetti. TammiMisha Glenny: Hämärän markkinat. Nettirosvot, nettipoliisit ja sinä. Teksteissä yhdistyvät politiikka, talous ja historia. Tammi
Matt Potter: Salainen lasti. Maailman vaarallisimmat salakuljettajat. Teos perustuu mm. BBC Radion ulkomaantoimittajana työskennelleen journalistin omakohtaisiin kokemuksiin. Tammi
Lyhyt proosa, näytelmät
Claire Castillion: Kuplissa. Lyhyiden novellien ihmiset ryöpyttävät monologeja läheisilleen. GummerusJames Franco: Palo Alto. Näyttelijänä, ohjaajana, käsikirjoittajana, kuvataiteilijana ja professorina toimivan tekijän esikoisnovellit piirtävät kuvaa yhdysvaltalaisesta esikaupungista. Schildts
Jonathan Franzen: Epämukavuusalue. Henkilökohtainen esseekokoelma murrosiän haavoista, epävarmuudesta ja kasvusta aikuiseksi. Siltala
Marian Keyes: Peiton alla. Tarinoita kirjailijaelämästä. Kokoelma kolumneja ja lyhyitä kertomuksia. Tammi
Yiyun Li: Kultapoika, smaragdityttö. Novelleissa nyky-Kiinasta yhdistyvät historia, politiikka ja folklore. Keltainen kirjasto. Tammi.
Andreï Makine: Ikuisen rakkauden kosketuksia. Elämän ja rakkauden arvoja heijastavat novellit lomittuvat Venäjän historiaan. WSOY
Daniyal Mueenuddin: Hunajaa ja tomua. Palkittu novellikokoelma nyky-Pakistanin kauneudesta ja julmuudesta. Avain
Peter Sandström: Sinulle joka et ole täällä. Novelleja suomalaisista miehistä. Schildts
William Shakespeare: Perikles. Ilmestyy ensimmäistä kertaa suomeksi Anna-Maija Viitasen käännöksenä. WSOY
William Shakespeare: Kaksi jalosukuista. Ilmestyy ensimmäistä kertaa suomeksi, suomennos ja esipuhe Lauri Siparin. WSOY
Bram Stoker: Draculan vieras ja muita kauhukertomuksia. Yhdeksän kertomusta tutustuttavat kauhukirjallisuuden isoisään. Kirjailijan kuolemasta tulee 2012 kuluneeksi sata vuotta. Tammi
Robert Walser: Kävelyretki ja muita kertomuksia. Baabel-sarja. Varhaisurbaanin maailman kuvauksia eri keinoin ja tyylein. Teos
Dekkarit ja jännitys
Jussi Adler-Olsen: Vanki. Tanskalaisen kirjailijan rikosromaani sarjassa, josta on ilmestynyt neljä kirjaa. GummerusAlicia Giménez Bartlett: Petra Delicado ja merkityt tytöt. Naispoliisi ratkaisee rikoksia Barcelonassa. Sarjan ensimmäinen osa. Tammi
Belinda Bauer: Tappajan katse. Palkitun Hautanummen tekijän toinen romaani. Karisto
Emily Brontë: Humiseva harju. Klassikko kielletystä rakkaudesta ja kostosta. Ilmestyy Mustat klassikot -sarjassa. Karisto
Mary Higgins Clark: Yksin vain. Tragedia varjostaa sisustussuunnittelijan elämää. Tammi
Ann Cleeves: Vera – Kuolonkukkia. Komisario Vera Stanhopesta on myös tehty neliosainen televisiosarja, joka nähdään TV1:ssä. Karisto
Harlan Coben: Ruma totuus. Jännitysromaani kadonneen veljen mysteeristä. WSOY
Clive Cussler – Justin Scott: Vakooja. Kolmas Isaac Bell -seikkailu. WSOY
Arne Dahl: Valvova silmä. Dekkarisarjan päätösosassa sarjamurhaaja tappaa anorektisia naisia. Otava
Kjell Ola Dahl: Hyinen kuolema. Naisetsivä tutkii Oslossa tapahtunutta murhaa. Like
Virginie Despentes: Maailmanlopun tyttö. Verellä piirretty roadmovie. Like
Janet Evanovich: Kahdeksan kaunista. Kadonneen äidin ja tyttären tapaus. WSOY
Joy Fielding: Henkeäsalpaava. Pikkukaupunkiin Floridaan sijoittuva jännitystarina. WSOY
Inger Frimansson: Kylmä maa. Itsenäinen jatko-osa Rotanpyytäjälle. Like
John Grisham: Lakimiehet. Oikeussalidraamaa maineen ja rahan tavoittelusta. WSOY
Lotte & Søren Hammer: Kaikella on hintansa. Konrad Simonsenista ja hänen murharyhmästään kertovan dekkarisarjan toinen osa. Bazar
Deborah Harkness: Lumottu. Tarina noituudesta, tieteestä ja kielletystä rakkaudesta. WSOY
Charlaine Harris: Pahaa verta Chicagossa. Sookie Stackhouse -romaani. Gummerus
Robert Harris: Pelkokerroin. Trilleri talousmaailmasta ja tekoälystä. Otava
Torey Hayden: Viattomat. Käsittelee lapsen menettämistä ja siitä selviytymistä. Otava
Danielle Hermans: Tulppaanimurhat. 1600- ja 2000-luvuille sijoittuva murhamysteeri. Bazar
Anne Holt: Kuoleman kasvot. Kaksi ensimmäistä Hanne Wilhelmsen -dekkaria. Gummerus
Peter James: Kuolema peittää jäljet. Roy Grace -sarjan neljäs osa. Minerva
Mari Jungstedt: Hiljaisuuden hinta. Gotlantiin sijoittuvan dekkarisarjan seitsemäs osa. Otava
Thomas Kanger: Lohikäärmeen vuosi. Trilogian ensimmäinen osa. WSOY
Alice Laplante: Hämärän huoneet. Murhamysteeri Alzheimerin tautia sairastavasta naisesta. Otava
Paul Mceuen: Spiraali. Tiedetrilleri yhdistää nanoteknologiaa ja biologista sodankäyntiä. Bazar
M. J. McGrath: Jään muisti. Tutkimusryhmän jäsen menehtyy hämärissä olosuhteissa Kanadan tundralla lähellä Grönlannin rajaa. Like
Denise Mina: Ampiaiskesä. Alex Morrow -sarjan toinen seikkailu. Like
L. M. Montgomery: Hedelmätarhan Kilmeny. Kirjailijan aiemmin suomentamaton romaani. Minerva
Håkan Nesser: Kokonaan toinen juttu. Barbarotti-sarjan toisessa osassa rikoskonstaapeli jäljittää sarjamurhaajaa. Tammi
Spencer Quinn: Häntäkarvan varassa. Nuuskijatutkimuksia-sarja jatkuu. WSOY
Kathy Reichs: Paholaisen luut. Rikosantropologi Temperance Brennan tutkii luonnonuskontojen ja voodoon maailmaa sijoittuvaa juttua. WSOY
Ann Rosman: Noitavasara. Ruotsalainen arvoitusdekkari, keskiaikaista noitavainoa Marstrandissa. Bazar
Åsa Schwarz: Nefilit. Trilleri yhdistää ympäristöteeman ja kapinalliset enkelit, nefilit. Karisto
Karin Slaughter: Pettävä hiljaisuus. Vedestä löytyy naisen ruumis ja rannalta itsemurhaviesti. Tammi
Susanne Staun: Punainen merkki. Tanskan suosituimpiin kuuluvan kirjailijan teos sarjamurhaajasta palkittiin vuoden 2010 parhaana rikosromaanina. WSOY
Olen Steinhauer: Pakotie. Psykologinen vakoilutrilleri. Jatkoa Turistille, trilogian avausosalle. WSOY
Viveca Sten: Hiljaisissa vesissä. Ensimmäinen suomennos ruotsalaisesta Sandhamn-sarjasta, sijoittuu laivastotukikohtaan Tukholman saaristossa. Crimetime
Chevy Stevens: Kadonnut. Asuntonäytöstä kehittyy painajainen. Bazar
Taylor Stevens: Soluttautuja. Afrikkaan vievä trilleri. WSOY
Guillermo del Toro – Chuck Hogan: Yö ikuinen. Vampyyritrilogian päätösosa. Tammi
Antonin Varenne: Fakiirit. Ranskan poliisin itsemurhayksikön tutkimuksia. WSOY
Martin Walker: Poliisimestari Bruno ja viinitarha. Englantilaiskirjailijan sankari on ranskalainen poliisimestari. Toinen suomennos sarjaan. WSOY
S. J. Watson: Kun suljen silmäni. Psykologinen trilleri onnettomuuden aiheuttamasta muistinmenetyksestä. Bazar
Katarina Wennstam: Turman lintu. Trillerisarjan toinen osa nostaa esiin naisiin kohdistuvan, vaietun väkivallan. Otava
Romantiikka ja viihde
Elizabeth Adler: Monte Carlon jalokivet. Lomaileva etsivä törmää ryöstösarjaan. GummerusCecelia Ahern: Tyttö peilissä. Kaksi tarinaa rakkaudesta, päätöksistä ja niiden seurauksista. Gummerus
Ally Carter: Suloinen huijari. Mestarivarkaiden perheessä kaidalla tiellä pysyttely on vaikeaa. Bazar
Diane Chamberlain: Valheiden takaa. Kertomus traagisesta menneisyydestä, mutkikkaasta nykyisyydestä ja epävarmasta tulevaisuudesta. WSOY
Vanessa Diffenbaugh: Kukkien kieli. Esikoisromaani, jonka teemana viktoriaanisella ajalla kehitetty kukkien kieli. WSOY
Rowan Coleman: Saman katon alle. Jatkaa Sattumalta äidiksi -romaanista tuttujen Sophien ja Louisin tarinaa. Karisto
Jane Green: Vuosi maalla. Rokkimimmi elää maalaisunelmaa. Karisto.
Linda Howard: Yön huntu. Hääsuunnittelijan painajainen alkaa morsiamen murhasta. WSOY
Sophie Kinsella: Soitellaan, soitellaan. Himoshoppaaja-sarjan yhdestoista romaani. WSOY
Lesley Lokko: Rikas rakas, köyhä rakas. Romaani politiikan ja mediamaailman korruptiokierteistä. WSOY
Katherine Pancol: Kilpikonnien hidas valssi. Jatko-osa romaanille Krokotiilin keltaiset silmät. Bazar
Nora Roberts: Valkokankaan varjot. Vanhaan taloon kätkeytyy salaisuuksia. Gummerus
Danielle Steel: Päivä kerrallaan. Tarina kolmesta parisuhteesta. WSOY
Danielle Steel: Kelpo nainen. Kertomus sodan keskellä elävästä nuoresta naisesta. WSOY
Scifi ja fantasia
Ian M. Banks: Pintakuvio. Kulttuuri-sarja jatkuu. GummerusEdgar Rice Burroughs: John Carter. Marsin sankari ja Marsin jumalat. Uusintapainokset. Into Kustannus
Ursula K. Le Guin: Harhakaupunki. Itsenäinen jatko-osa Hain-sarjaan. Sijoittuu tulevaisuuden Pohjois-Amerikkaan. Avain
Sergei Lukjanenko: Yöpartio. Tetralogian ensimmäinen osa, sekoitus vampyyritarinaa, fantasiaa ja kauhua. Into Kustannus
Terry Pratchett: Posti kulkee. Huumorifantasia Kiekkomaailman 29. osa. Karisto
Andrzej Saplowski. Haltiain verta. The Witcher – Noituri 3. Palkitun saagan kolmas teos. WSOY
Step Swainston: Uusi maailma. Kuvitteelliseen Nelimaahan sijoittuvan trilogian päätösosa. Like
Liz Williams: Aavekauppiaan tytär. Ensimmäinen kirjailijan tuotannosta suomennettu romaani. Like
Gene Wolfe: Kiduttajan varjo. Uuden auringon kirja 1. Tieteiskirjallisuuden klassikko vuodelta 1980. Gummerus

