Päivitetty 30.1.2012 05:35, julkaistu 30.1.2012 03:30

Sitä sun tätä - kokeilua ja leikkimieltä

Festivaalijohtaja Aslak Paltto haastattelee Per-Josef Idívuomaa.

Elokuvat

Uusi sukupolvi: Elle Sofe Henriksen - Kätten joiku, Per-Josef Idívuoma - Onnen päivä saamelaisille, Marja Bål Nango - Sitä sun tätä, 01:25:3, Abstraktit, Lemet Ailo Holmestrand - 365 päivää sekä Ellen-Astri Lundby - Anders Forsdahlin käyrä. Skábmagovat, näytös Sajoksessa 28.1.

Uuden sukupolven näytös ja ensi-illat ovat Skábmagovat-festivaalin jännittävintä antia. On kiinnostavaa nähdä, mihin suuntaan valtavin harppauksin kehittyvä saamelaiselokuva on menossa. Viimeisin tilanne ei tietenkään ole edes näkyvissä.

Nuoria ohjaajia oli tänä vuonna paikalla harvinaisen vähän, koska he ovat kiireisiä uusien elokuvahankkeidensa kanssa. Tänä vuonna nuorten näytöksessä nähtiin Norjan ja Ruotsin saamelaisten elokuvatuotantoa. Päällimmäisenä näytöksestä jäivät mieleen elokuvalliset kokeilut ja leikkimieli.

Identiteettiäkin pohdittiin, mutta mukana oli hurttia huumoria ja toisaalta tarvetta kysellä, mihin identiteetti rakentuu.

Revontuliteatterissakin nähty Elle Sofe Henriksenin Kätten joiku on omaperäinen elokuva, joka katselee joikua aivan uudenlaisesta kulmasta, sen liikekielestä käsin.

Marja Bål Nango oli mukana näytöksessä peräti kolmella viime vuonna valmistuneella elokuvallaan, joissa jokaisessa ohjaaja oli myös mukana kuvassa yksin tai yhdessä muiden kanssa. Hätkähdyttävin elokuva oli 01:25:3, joka ”väkivaltaisuudessaan” muistuttaa syntymää. Elokuvassa nainen pidättelee hengitystä lähes puolentoista minuutin verran ja nousee sitten räjähtävällä voimalla vedestä ylös haukkomaan henkeä.

Katsoja joutuu itse päättämään mitä ohjaaja haluaa sanoa ihmisestä ja tämän elinajasta kokeellisessa elokuvassaan.

Elokuvassa Sitä sun tätä selvitellään, kuinka kauheaa on jos on puoliksi sitä ja puoliksi tätä. Kuusi nuorta, jotka kuuluvat kahteen eri kulttuuriin, kuvailevat suhdettaan monikulttuurisuuteen. Suhtautuminen vaihtelee; toisille identiteetti ei ainakaan kuvaushetkellä tuntunut tuovan ongelmia. Miten pitäisi saamelaisen ohjaajan ohjata sydäntään? Hän haluaisi tulevien lastensa olevan saamelaista sukujuurta sekä isän että äidin puolelta.

Per-Josef Idívuoma oli tehnyt hullunhauskan elokuvan 0-budjetilla, kuten hän näytännön jälkeen väitti. Tiukka budjetti on kuulema mahdollinen, jos muuta henkilökuntaa ei ole ohjaajan lisäksi. Elokuvassa Idívuoman näköinen mies ryöstää kahvilan kassan. Lapinpuku ei kuitenkaan ole vakuuttava ryöstäjän asu. Siihen ei usko kahvilan pitäjä eikä rosvon kiinniottajakaan.

Ellen-Astri Lundbyn elokuva Anders Forsdahlin käyrä poikkeaa materiaalinsa puolesta muista, sillä mukana on runsaasti vanhaa mustavalkoista rainaa. Forsdal tutki aikoinaan Ruijan korkean kuolleisuuden syitä ja huomasi ensimmäisenä, että syynä ovat huonot elinolot.

Lemet Ailo Holmestrandin 365 päivää on riemukas road movie, jossa karasjokelainen nuori mies matkustaa rahatta Gibraltarilta Karasjoelle. Matka 0-budjetilla sisältää nousuja ja laskuja. Välillä päähenkilö kertaa matkan tapahtumia nuotion ääressä ja välillä pääsemme mukaan matkan käännekohtiin, jossa mennään lujaa tai podetaan koti-ikävää.

Seija Lappalainen


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Niemisen ja Varvion olympiajahti päättyi

    URHEILU Päivitetty: 21.5. 22:57 00

    Minna Niemisen ja Ulla Varvion haave olympialaisesta soutukilpailusta Lontoon kesäkisoissa päättyi maanantaina Luzernissa Sveitsissä. Pari Nieminen ja Varvio sijoittui pariairokaksikon...
  2. Kallaan koululla suvivirsi kaikuu viimeistä kertaa

    LAPPI Päivitetty: 21.5. 22:30 11

    Kari VäänänenjsKallaan koulun lakkautuspäätöstä on Kemijärven sivistyslautakunnassa, kaupunginhallituksessa ja valtuustossa vatvottu moneen kertaan. Ensimmäisen kerran lakkautus oli...
  3. Kittilässä veden nousu hidastunut

    LAPPI 21.5. 10:41 58

  4. Mielenosoittajat pahoinpitelivät Malin presidentin

    ULKOMAAT 21.5. 21:38 10

  5. Joukkomurhaaja Breivikin mielentilatutkimus hyväksyttiin

    ULKOMAAT 21.5. 21:34 11

  6. Helsingin Sanomat perustaa datajournalismin ryhmän

    KOTIMAA 21.5. 21:31 10

  7. Venäjän olympiajoukkueelle määrätään kieltolaki olympialaisissa

    URHEILU 21.5. 20:56 11

  8. Judoka Kowalski loukkaantui vakavasti kolarissa

    URHEILU 21.5. 20:56 10

  9. HJK derbyvoitolla jalkapalloliigan kärkeen

    URHEILU 21.5. 20:57 10

  10. Suomalaisilla karsiutumispäivä EM-uintien avauksessa

    URHEILU 21.5. 20:56 10

  1. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 29140

  2. Tule töihin Lapin Kansaan - Tule mukaan voittajajoukkueeseen

    LAPIN KANSAN YLEISINFO 12.5. 21:32 316940

  3. Mikkonen helpottui päämatkansa A-finaalipaikasta

    URHEILU 19.5. 21:55 4240

  4. Näkkäläjärvi válddii SM-silbba. Juo 17. badji Suoma skohtergilvvuid njunnošis.

    SÁGAT 19.3. 09:27 1834

  5. Kun Malkin hurmasi Hakametsän

    URHEILU 19.5. 17:59 411

  6. Nuoret käväisivät luvatta Venäjällä

    KOTIMAA 20.5. 14:58 153

  7. Tulva uhkaa jo Rovaniemeäkin - Ivalossa helpottaa

    LAPPI 20.5. 13:30 1713

  8. Venäjä siirrettiin Suomen lohkoon

    URHEILU 20.5. 15:33 141

  9. Tulli näkee säiliön läpi

    LAPPI 12.5. 20:37 625

  10. Riistakamera kuvasi ahman

    LAPPI 11.5. 16:20 4578

  1. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 29140

  2. Rakennusfirma: Kuolonkolarin uhrit neljä virolaismiestä

    LAPPI 17.5. 11:10 7876

  3. Sojuz-alus lähti matkalle kohti avaruusasemaa

    ULKOMAAT 15.5. 09:12 591

  4. Tule töihin Lapin Kansaan - Tule mukaan voittajajoukkueeseen

    LAPIN KANSAN YLEISINFO 12.5. 21:32 31691

  5. Nostan hattua poromiehille

    KOLUMNIT 5.5. 04:30 11413

  6. Jäät rynnivät liikkeelle Kittilän Kaukosessa – Katso video!

    LAPPI 15.5. 23:21 445

  7. Palkansaajan tilille 70 euron korotus

    LAPPI 13.10. 17:10 1708

  8. Onnea uusille ylioppilaille!

    LAPPI 16.5. 08:45 4211

  9. Mikkonen helpottui päämatkansa A-finaalipaikasta

    URHEILU 19.5. 21:55 4211

  10. Kun Malkin hurmasi Hakametsän

    URHEILU 19.5. 17:59 411

  1. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 29140

  2. Palkansaajan tilille 70 euron korotus

    LAPPI 13.10. 17:10 1708

  3. Kevään lämpöennätys: +16,8

    KOTIMAA 22.4. 17:27 1298

  4. Konttisen kisoissa iloisen värikästä väkeä

    LAPPI 25.3. 15:49 1918

  5. Nostan hattua poromiehille

    KOLUMNIT 5.5. 04:30 11413

  6. Lapin web-kamerat

    LAPPI INFO 14.8. 13:23 318752

  7. Täpötäysi Lappi Areena juhli Suomen voittoa

    LAPPI 13.4. 10:29 11814

  8. Näkkäläjärvi válddii SM-silbba. Juo 17. badji Suoma skohtergilvvuid njunnošis.

    SÁGAT 19.3. 09:27 1834

  9. Kohta rytisee - ota kuva

    LAPPI 11.4. 09:58 1234

  1. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 291 40 93

  2. Mika Lahtisen maalijyvä kohdallaan

    URHEILU 21.5. 20:29 4 3 10

  3. Lokkisaari hinattiin takaisin paikalleen

    LAPPI 21.5. 12:17 5 9 8

  4. Kittilässä veden nousu hidastunut

    LAPPI 21.5. 10:41 5 8 6

  5. Kallaan koululla suvivirsi kaikuu viimeistä kertaa

    LAPPI 21.5. 22:28 1 1 6

  6. Unissakävelijä hiippaili Tornion yössä ilkosen alasti

    LAPPI 21.5. 10:43 5 7 5

  7. Sandra Eriksson alitti esteiden MM-rajan

    URHEILU 13.8. 20:17 1 1 4

  8. Tukholman AIK hankki Pirneksen

    URHEILU 21.5. 18:28 1 0 4

  9. Venäjän olympiajoukkueelle määrätään kieltolaki olympialaisissa

    URHEILU 21.5. 20:56 1 1 4

  10. Tulva uhkaa jo Rovaniemeäkin - Ivalossa helpottaa

    LAPPI 20.5. 13:30 17 13 4

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Lapin Kansa, Veitikantie 2-8 96100 ROVANIEMI,     Vaihde: 010 665 022 Fax: 010 665 7720  |  Palaute  |  Toimitus  |  Asiakaspalvelu