Rouva mesenaatti ja muusa Adonis
Kirjat
Pirjo Hassinen: Rouva, Otava.Kautta maailman sivu ovat rikkaat vanhat miehet nauttineet köyhien nuorten naisten seurasta. Kysymys on hyödykkeiden vaihdosta. Vanha raha ostaa nuorta lihaa.
Rahalla saa valtaa, ja valta on seksikästä. Pirjo Hassisen (s. 1957) häijyn oivaltavassa uutuusromaanissa se on tällä kertaa vanha rouva joka vie ja nuori Adonis joka vikisee.
Seksin ja vallan vaihdantatalous toimii samalla tavalla oli vallan kahvassa sitten mies tai nainen. Vanhaa himokasta naista katsotaan tosin pitkään; vanhat pukit lienevät arkipäivää.
Hassinen kuvaa vallan ja himottavuuden liittoa monelta kulmalta romaanissaan Rouva. Purevuudessaan kirjallisuuspalkintoja tahkonnut sanataituri on vähintäänkin entisessä iskussaan. Lihallisen aistikas henkilökuvaus ja juonenkuljetus eivät jätä lukijaa kylmäksi, vaan suorastaan viettelevät lihan monimuotoisiin orgioihin.
Hassinen myös haastaa lukijansa analyyttiseen pohdintaan moraalista ja etiikasta.
Onko suhteen vaikutusvaltaisempi osapuoli vastuussa itsestään taloudellisesti tai ikävuosiltaan alisteisesta kumppanista? Voiko toista ihmistä käyttää hyväksi oman himon välikappaleena? Mikä on tunteiden ja seksuaalisen tarpeen välinen suhde?
Meeri elää nuoren vaimon unelmaa vuonna 1968, mutta huomaa käärmeen luikerrelleen nuorenparin onnen keskelle vuokraemännän muodossa. Käärmeen nimi on Virva Rae, jolla on ikiaikaisen saatanan pehmeä ääni ja viekottelevana omenana riihikuiva raha.
52-vuotias Virva Rae nielaisee Meerin nuoren aviomiehen alkupaloikseen, eikä vaimo voi aluksi kuin nikotella. Meeri on kuitenkin saanut oppinsa mestarilta. Vuosien varrella ja kiinteistöbisneksessä vaurastuneena hän kouluttaa itselleen muusan miehestä, joka oli vain parikymppinen joutuessaan Meerin kynsiin.
Meeri ei ole järin miellyttävä persoona, kun hän jo lähes 70-vuotiaana hoitaa hautaan entistä petturimiestään ja muistelee samalla elämänsä miehiä. Ei Meeri toki epämiellyttäväkään ole, ainakaan sen enempää kuin ikäisensä grand-old-manit muistojensa vuoristoradalla.
Naislukija ehkä jopa nauttii Meerin häikäilemättömästä strategiasta poimia itselleen juuri se kaikkein punaposkisin omena nautintojen puutarhasta. Meeri on todennäköisesti maksanut joka puraisusta.
Hassisen punaposkiomenan viimeinen suupala ei sisällä matoa vaan mehevän yllätyksen. Hieno veto, Meeri!
Joka naisen kannattaisi löytää sisäinen pikkumeerinsä. Ja jokaisen meerin miehen oppia sitä kunnioittamaan.
Heidi Lakkala
