Kipeänhaikea nuoruus Murakamin tyyliin
Kirjat
Haruki Murakami: Norwegian Wood. Englanninkielisestä käännöksestä suomentanut Aleksi Milonoff. Tammi, 2012.Kirjoitetaan vuosi 1969. Kun Toru Watanabe kahdeksantoista vuotta myöhemmin muistelee opiskeluaikojensa tärkeintä vuotta, se on hänestä kuin ”syvä, upottava räme, johon kenkä jää kiinni joka askeleella.”
Beatlesin melodramaattinen kappale, Norwegian Wood, palauttaa keski-ikäistyneen Torun mieleen vuoden 1969 tapahtumat, jotka tekivät hänestä hetkessä aikuisen: itsemurhaan päätyneet ystävät Kizukin ja Hatsumin ja kaikkein tärkeimpänä ensirakkautensa Naokon.
Opiskeluaikojen Tokio toimii näyttämönä, kun Toru etsii itseään akateemisten suunnitelmien, erilaisten ystävien ja seksuaalisuuden kautta.
Rikas ja itsetietoinen Nagasawa opastaa Torua aistinautintojen poluille, kun taas maanläheinen ja eläväinen Midori tarjoaa ehkä jopa elinikäistä rakkautta.
Norwegian Woodin tahdeissa Toru kuitenkin tuntee myös kuoleman surun. Paras ystävä on lopettanut itsensä pakokaasulla, ja ideaalirakkaus yrittää toipua sielunsa haavoista mielenterveysparantolassa.
Kulttimaineeseen etenkin nuorten lukijoiden keskuudessa noussut Haruki Murakami (s. 1949) on valinnut jo vuonna 1987 japaniksi ilmestyneeseen läpimurtoromaaniinsa aiheista rankimmat: mielensairaudet ja elämän rajallisuuden. Pinnallisen kepeän opiskelijaelämän alla sykkivät sairaus, kipu ja kuolema.
Torun on valittava joko elämä tai kuolema. Hän voi seurata haamuja tai nielaista realiteetit ja rakentaa niistä jotakin itsensä näköistä.
Murakami kuvaa Toru Watanaben elämää myös pilke silmäkulmassa. Nuoruus on Arto Mellerin sanoin yhtäaikaa veristä ja kaunista. Omien opiskeluaikojen muistelu Murakamin johdatuksessa herättää nostalgisia tuntemuksia lukijassakin.
Murakamin varhaisen romaanin koskettavinta antia on nuoren Torun ehdottomuus ja pyrkimys rakentaa rehellistä maailmankuvaa omilla ehdoillaan.
Haikean kaunis tunnelma koskettaa myös keski-ikäisen kovettunutta ydintä.
Heidi Lakkala
