Kuinka hoidan sisäistä norsuani?

Kirjat

Peter Höeg: Norsunhoitajien lapset. Tammi.

En koskaan oikein antanut itseni ymmärtää, mikä niin monia ihastutti Peter Höegin mystisessä rikosromaanissa Lumen taju (1993). Nainen ja apina (1996) oli minusta vähän irvokas. Hiljainen tyttö (2007) vaikeni. Päättelin siis, etten ole Höegin tyyppiä.

Mutta sitten ovi avautui. Höegin Norsunhoitajien lapset kertoo ovista, Jumalan etsimisestä ja norsuista sisimmässämme. Ovilla Höeg tarkoittaa niitä paikkoja, jotka päästävät meidät vapaiksi omatekoisista kahleistamme. Norsut puolestaan tarkoittavat vähän samaa kuin Tommy Hellstenin virtahevot (olohuoneissa).

Peter on 14-vuotias poika, joka elää pojanelämäänsä idyllisellä Finön saarella sisarustensa Tilten ja Hansin, koiransa Basker III:n ja originellien vanhempiensa kanssa. ”Koskaan ei ole liian myöhäistä hankkia itselleen onnellinen lapsuus”, vakuuttaa itselleen Peter, kun hänen kolmea Finön saaren kirkkoa hoitaneet vanhempansa nostavat kolmannen kerran kytkintä.

Tammen keltaisen kirjaston toinen syksyn uutuus, José Saramagon Elefantin matka, kertoo sadunomaisen tarinan konkreettisen elefantin retkistä Lissabonista Wieniin. Ennakkoluulojen riivaamana epäilin, että Höegin romaanissa matkattaisiin ehkä tanskalaiseen tivoliin.

Toisinaan kannattaa ajatella vähän laatikon ulkopuolella. Vai miltä kuulostaa Höegin alkupohdinta? ”Mihin voi todella luottaa, kun alkaa tulla pimeä?” ”Miten ihmisestä tulisi vapaa?” Peter pyytää lukijaa myös muistelemaan niitä hetkiä, jolloin tämä on ollut aidosti onnellinen. Huomaako lukija, että kun onnea alkaa analysoida, se katoaa?

Höeg ei jatka tiedostavalla new age -saarnalla. Lämmintä huumoria, yllättäviä sattumuksia ja mieleenpainuvia hahmoja pursuilevassa runsaudensarvessa sinnikkäät lapset lähtevät etsimään huithaapelivanhempiaan jumalten kaupungiksi kutsumastaan Kööpenhaminasta.

Peterin pappi-isän sisäinen norsu on pohdinta Jumalan olemassaolosta. Kun Taivaan Herra ei tunnu oikein noudattavan seurakunnan paimenen ukaaseja, tämä laittaa pyroteknikkona kunnostautuneen vaimonsa asialle. Pikkurouva lisää äänitehosteita ja muuta rekvisiittaa, ja johan alkavat ukot ja akat liikuttua.

Sisäistä norsua pitää ulkoiluttaa. Se on levoton eläin, joka vaatii paikanvaihdoksia ja uusia tuulia. Sisäinen norsu etsii onnea, eikä ymmärrä Peterin oivallusta: kun on paikallaan, kun ei yritä mitään, ovi vapauteen avautuu aivan itsestään.

Höeg ei tässä romaanissa konstaile, ironisoi, eikä leiki pikkunäppärää. Herkkävaistoinen kertoja-päähenkilö oivaltaa: ihminen on niin rakennettu, että hän ymmärtää olevansa osa suurempaa kokonaisuutta.

Tätä kokonaisuutta, Jumalaa, kohti ihminen kurottaa, kunnes löytää vapauden.

Heidi Lakkala