Pieni tytön tylleröinen muistelee peräpohjolaksi

Kirjat

Anneli Laine: Vasikkahaikara. Mediapinta.

Ounasjokivarressa eleli 1950- ja -60 -lukujen vaihteessa pikkuinen Ankku, joka aikuiseksi vartuttuaan ja Anneli Laineeksi (s. 1951) muututtuaan muistelee lapsuuttaan kertomuskokoelmassa Vasikkahaikara.

Toiminnanjohtaja ja ihmisenviranhoitaja Laine vaalii kertomuksissaan peräpohjolan murretta.

Suurten ikäluokkien panos Suomen jälleenrakentamisessa on ollut merkittävä. Siksi onkin erityisen kiinnostavaa lukea pienen tytön, suurten ikäluokkien edustajan elämästä suvun ja maaseutuyhteisön keskellä. Mistä lähtökohdista pikku-Ankku ponnistaa Suomea rakentamaan?

Vasikkahaikara koostuu kronologisesti vuodenkiertoa mukailevista lyhyistä kertomuksista. Tapaamme Ankun ensiksi marjareissulla, jonka jälkeen hän piipahtaa ämminsä kanssa syysseuroissa. Joulun lähestyessä Ankun perheessä teurastetaan vasikka, jonka tyttö käy ensiksi hyvästelemässä. Ankku laulaa kuusijuhlassa, vaikka hirvittää. Härkäviikkojen jälkeen Ankku laskettelee talvimarkkinoiden, uiton ja potunpanon kautta kohti kesän heinäntekoa.

Anneli Laine kirjoittaa murteella, joka maistuu suussa kuin lämmin rieska voinokareen kera. Etenkin vanhempi lukija tuntee myös kodikkuutta itselleen tutun maaseudun tapojen ja toimien kuvailussa.

Ankku kirjoittaa lämpimästi vähävaraisesta mutta rakastavasta perheestään. Kulutusyhteiskunnan paineissa kärvistelevät vanhemmat vakuuttuvat, että lapselle pieni on kaunista. Herkkiä tarinoita tukevat Anneli Laineen aviomiehen, taitelija Paavo Laineen kuvat.

Anneli Laineen esikoisteos, Varjosta vapauteen, julkaistiin vuonna 2005. Lapin taidetoimikunta ja Lapin Kansa palkitsivat hänen Haikarareissu-tarinansa vuonna 2009. Vasikkahaikara on kunnianosoitus Laineen ämmille, jolta hän on oppinut, että elämään kannattaa vaikeuksista huolimatta luottaa.

Jälleenrakennusajan muisteluita ovat vuonna 2011 kirjoittaneet myös Ahti Vielma ja Veikko Mäkinen. Myös Vielma muistelee lapsen näkökulmasta. Aikakausi on varmasti ollut niin intensiivinen, että se on jäänyt elävästi lapsen mieleen. Muistoille on aikaa, kun suuret ikäluokat siirtyvät työelämän vaihtoaitioon tarkkailemaan nuorempiensa edesottamuksia.

Heidi Lakkala