Huumoria ilmeisimmän kautta
Levyt
Jope Ruonansuu: Jopetusministeri, Sony.Jope Ruonansuu julkaisee muiden humoristin toimiensa ohessa levyjä tasaista tahtia, ja kuluttaja saa sitä, mitä tilaa. Lähinnä siis lainakappaleita, joihin on kirjoitettu hauskoiksi tarkoitetut uudet tekstit. Seasta löytyy muutama herkempi esitys, jotka nekin vedetään toki kieli tiukasti poskessa.
Kohdeyleisökseen Ruonansuu määrittelee “kansan”, joka tässä tarkoittaa maanläheistä, perusasioiden ja niistä veistettyjen vitsien päälle ymmärtävää väkeä. Niinpä tekstien aiheet vaihtelevat salakaadosta autonkatsastuksen kautta piereskelyyn. On myös huomionarvoista, että aina kun kappaleet paikantuvat johonkin miljööseen, on kyse maaseudusta tai enintään pikkukaupungista. Tämä on todellakin musiikkia kehäteiden ulkopuolelle.
Ongelma on vain siinä, että vaikka Ruonansuu on käsittääkseni parhaimmillaan hauska mies, ei hän ole jaksanut tämänkään levyn sisältöpuolta kovin huolella miettiä – ainakaan päätellen vitsien ilmeisyydestä. Esimerkiksi Dave Lindholm -klassikosta väännetty “Anna hanurin laulaa vaan” kertoo juuri siitä, mistä odottaa sopii, ja tietysti sitä on tehostettu haitarinsoitolla ja suolikaasuäänillä. Pave Maijasen Lähtisitkö-biisistä kuullaan alkuperäinen levytys, jonka päälle Ruonansuu imitoi Mauno Koivistoa. Miksi?
Pisteet sentään siitä, että levyn musiikkipuoli on ison bändin ammattitaidolla soittamaa iskelmäpoprockia. Vastaavaa panostusta olisi vain toivonut varsinaiseen sisältöönkin.
Niko Peltonen
