Matinlompololta rohki hyä kirja
Kirjat
Unto Matinlompolo: Maan ja taihvaan välilä. Väyläkirjat.Siitä on varmasti vuosia, kun olen viimeksi nauranut niin, että kyyneleet ovat valuneet pitkin poskia. Ihmistyön ammattilaisena Unto Matinlompolo tietää, mistä narusta vetää, jotta tämmöinen vakavahenkisempikin menettää kasvolihastensa kontrollin.
Enkä taida olla edes ainut Matinlompolo-fani. Joulun 2010 alla ilmestynyt Iltatulien tarinoita on Suomalaisen kirjakaupan mukaan ollut kuukausi toisensa jälkeen vuoden 2011 ostetuin kirja Rovaniemellä.
Maan ja taihvaan välilä on Matinlompolon 28 novellista koostuva kokoelma, jossa länsilappilainen Nuuskakairan murre saa lopullisen kruununsa. Viiteen kokonaisuuteen jakautuvat novellit sopivat välipaloiksi vaikka ruokatunnilla tai ennen nukkumaanmenoa. Vastuu neukkarin tunnelmasta tai unien seikkailuista siirtyy silloin tosin lukijalle.
Matinlompolon aiheet kumpuavat syvien kansanrivien elämänviisaudesta, arjen sattumuksista ja maanläheisestä huumorista. Siksi tarinat tuntuvatkin niin tosilta. Kuka muu keksisi kirjoittaa ihmisistä suviyössä kerallansa kissa, joka käy saunaihoisen isännän palleihin kiinni?
Kaikista hurjin juttu kertoo isäntämiehestä, joka ryhtyy lapsenlikaksi kapaloikäiselle lapselle ja seniilille vanhukselle sillä aikaa, kun vaimoihmiset hoidattavat hiuksiaan ja jalkojaan maalikylissä. Lapsenlikkapestin kanssa vain sattuu päällekkäin television yleisurheilukilpailu…
Erkki-isännän hoidokiksi saapuu ensinnäkin vanha Efraimi. ”Jostaki semmosesta minkkitarhasta, jossa semmosia henkilaitoja säilytethään. Oli pantu Ehtoo-koti kiini ko palkhoin ei ollu kuulemma rahhaa. Ja vanha Efraimi oli sitte vyörätty heile.”
Ernesti-taapero onkin sitten eloisampaa sorttia. Erkki kuitenkin luottaa taitoihinsa, koska ”niitähän hoijetaan samala kaavala molempia. Oli vielä lisänny, että Ernestihän jo paskoo pothaan ja Efraimi käyhään kunnan puolesta illala kuivittamassa.”
Erkki kärrää Efraimin oven reikään tulpaksi, jotta Ernesti ei pääse livahtamaan joron jäljille. Hyvistä yrityksistä huolimatta setsuuri ja makkarapötkö ehtivät tukkia vessanpöntön, ennen kuin keihäs on ehditty heittää ja esteet aitoa.
Jos ovat Erkin puheet samaa ”ko lehmä vethen paskantais”, ovat Matinlompolon seuraavassa tarinassa sen sijaan reippaina liikkeellä linnunradan ryyppyveikot, joiden matka-alus muistuttaa Pentikin freijattua ja keskeltä leveämpää savipönttöä. Kuskina juomamiehillä on miekkonen, jolla on ”päälä vähä niinko Soankylän kansalispuku, semmonen maastopuku”.
Kansallispukuisella ufomiehellä on syysloma, ja hän ”pruukaa retkeilä. Heilä on kuulemma semmonen miesporukka, jokka hyppäsit jonku kerran vuoessa lautasseen ja lähit kattelheen muita aurinkokuntia.” ”Kantokunthoon” osaavat siis aurinkokunnan muutkin asukkaat itsensä juoda. Lisää heidän retkistään kannattaa lukea Matinlompolon mainiosta novellikokoelmasta. Hyä siitä tullee!
Heidi Lakkala
