Jälleenrakennusta pienen ihmisen silmin
Kirjat
Ahti Vielma: Jopokka, Mäntykustannus.Lapin sota käytiin vuosina 1944-1945, mutta sodan arvet näkyvät suurten ikäluokkien sielun iholla heidän päiviensä päähän saakka. Vuosikymmenten ajan ne ovat myös heijastuneet suomalaiseen yhteiskuntaan armottomuuden kulttuurina ja sisulla selviytymisen perinteenä.
Monipuolisen uran teknisen alan virkamiehenä, apulaiskaupunginjohtajana, kansanedustajana ja kirjailijana tehnyt Ahti Vielma (s. 1941) lisää lapsen näkökulman jälleenrakentamisajan suomalaiseen selviytymistarinaan. Jopokka on tosipohjainen romaani Ahti-pojan elämän alkutaipaleesta Kittilän Sirkassa Lapin sodan lopusta 1950-luvun alkupuolelle saakka.
Jopokaksi perheensä kutsuma Ahti kävi evakkoreissun Ruotsissa ja palasi sitten poltetun kotinsa raunioille. Sodan saldo oli korutonta kertomaa: kaksi sisarusta oli kuollut ja yksi menettänyt kävelykykynsä. Sodasta palanneen isän ja kotirintamalla perheensä elättäneen äidin vammat olivat henkistä laatua.
Ahti Vielman muistelusta ei vastoinkäymisistä huolimatta sävytä katkeruus. Talvisodan henki oli muuttunut jälleenrakentamisen hengeksi. ”Koko pitäjässä aherrettiin aamusta iltaan. Aivan kuin karhu olisi käynyt temmeltämässä muurahaismättäässä ja häipynyt, muurahaiset ryhtyivät heti tarmokkaasti kantamaan korsia entisille paikoilleen.”
Vielma on silti realisti. ”Toivo ja epätoivo kävivät kovaa kamppailua ihmisten mielissä. Täysin tasapainoista elämää elävää perhettä oli tuskin koko pitäjässä.” Myös Jopokan perheessä rakennetaan uutta kotia, vaikka isäpoloista uhkaakin jopa vankilatuomio muutaman vohkitun autonrenkaan takia. Jopokka kuulee, kun isä huutaa yöllä unissaan ja näkee, kun hän ottaa päivällä toisinaan lohturyyppyjä kohtalotovereidensa kanssa.
Vielman romaanissa näkyvät tulevien vuosikymmenten poliittiset ja ideologiset aihiot Lapissa: kommunismin ja keskustalaisuuden ristiveto, lestadiolaisuuden vahva vaikutus ja sitkaan kansan selviytymisen eetos.Totuudellisuudesta vastaavat myös autenttiset kirjeet, joita perheenjäsenet kirjoittivat toisilleen.
Jopokka on kiihkottomalla tavalla kiihkeä selonteko epäselvistä oloista ja ajoista. Aikuinen Ahti Vielma rakentaa palapeliä lapsuusmuistojensa palasista, joiden uskon olevan tunnistettavia myös muille suurten ikäluokkien edustajille.
Romaani etenee kronologisesti ilman sävähdyttäviä kulminaatiopisteitä.
Virkkeet rakentuvat melko kivuttomasti, ja erityistä iloa lukijalle tuottaa Kittilän hoon päältä puhuttava murre. Tässä romaanissa pieni ihminen puhuu toisen pienen sydämeen, ja pieni on kaunista.
Heidi Lakkala
