Joulun lämpöä
Konsertti
Lapin Lauluveikkojen perinteinen joulukonsertti Rovaniemen kirkossa 23.12.2011. Kuoron johto Kadri Joamets.Lapin Lauluveikot ovat vaalineet erinomaista ideaansa pitää joulukonsertti myöhään aatonaattoiltana jo usean vuoden ajan. Eikä syyttä.
Mikä olisikaan sen rauhoittavampaa kuin kävellä kaupungin tyhjiä katuja pitkin kohti kirkkoa lunta notkuvien puiden ympäröimänä, jättää kaikki kiireet vihdoin taakseen ja alkaa aidosti rauhoittua joulun viettoon tunnelmallisen musiikin myötä. Konsertti lienee monille se varsinaisen joulun aloitus ja kirkko alkoikin täyttyä jo hyvissä ajoin.
Vaikka maailmaan mahtuu valtava määrä erilaista joulumusiikkia, ovat monelle kuitenkin vuodesta toiseen kaikkein rakkaimpia ne tuttuakin tutummat perinteiset joululaulut. Kai ne sitten johdattavat meidät vuosi toisensa jälkeen muistelemaan niitä kaikkia aiempia rakkaita jouluja.
Lauluveikkojen konsertti pitäytyikin hyvin tarkoituksellisesti tuolla samaisella linjalla, mutta se tuskin ketään yleisössä haittasi, päinvastoin. Kuulijat pääsivät myös itse ääneen muutaman yhteislaulun myötä.
Vaikka tunnelma oli kohdallaan, musiikillisesti ei kyse ollut huippusuorituksesta, sen verran kankeasti ja ehkä jopa aavistuksen sotilaallisesti miesjoukkio joululauluja tulkitsi. Pehmeyttä sointiin kaipaisi kovasti lisää kuten myös tarkkuutta äänen laatuun ja sointipuhtauteen.
Erityisesti Tuo armon valkokyyhky jäi kaihertamaan, sen olisi mieskuorojen ehkä kaikkein eniten laulettuna joululauluna toivonut osattavan selkeästi paremmin. Parhaimmillaan kuoro oli konsertin alun voimakkaissa lauluissa, joissa sointi pysyi kiinteänä ja tasaisena.
Myös toinen puolisko alkoi hyvin, lievätkö kuorolaiset saaneet lisäpotkua Simo Niemelän upeasti tulkitsemasta soolosta.
Lauluveikot tarvitsisivat joukkoonsa mukaan lisää nuorempaa verta. Jotakin hellyttävää vakavasti ja arvokkaasti prässätyissä puvuissa esiintyvässä, vaikkakin ehkä jo hieman harmaantuneessa miesrivistössä silti on.
Kuorolaiset ovat tosissaan ja seuraavat Kadriaan herkeämättä. Silloin ei yleisössäkään auta muuta kuin uskoa.
Mikko Vehkaperä
