Tanssivien tonttujen toiveet
- Jarmo Lind ja Anni Pilhjärta tanssivat Rimpparemmin jouluteoksessa.
Tanssi
Christmas Wish. Rimpparemmin jouluinen esitys Hotelli Santa Clausissa joulu-tammikuun ajan.Koreografia: Matti Paloniemi. Tanssijat: Atte Herd, Anni Pilhjärta, Helmi Järvensivu ja Jarmo Lind. Muusikot: Henri Haakana ja Valtteri Valo.
Puvustus: Kaija Maunula.
Lavastus: Matti Paloniemi ja Jonne Kaaretkoski.
Valaistus: Jukka Laukkanen.
Maskeeraus: Kaisa Mylläri.
Tanssiteatteri Rimpparemmi on vallannut joulun ajaksi hotelli Santa Clausin Kirnu -näyttämön. Noin kolmen vartin tanssillinen esitys kertoo tonttujen toiveista liikekielen ja musiikin avulla.Iloinen ja omalla tavallaan hauskakin esitys on rakennettu kohtalaisen selkeästi ja ainakin aikuinen ymmärtää helposti mistä on kysymys. Vaikka yleisöä osallistutetaan, sitä ei kuitenkaan tehdä liikaa tai mitenkään epämiellyttävällä tavalla.
Sinänsä pieni esitystila on saatu toimivaksi yksinkertaisella mutta hyvin toimivalla lavastuksella. Lisäksi Kaija Maunulan puvustus on suorastaan upea ja pelkästään sen katsomiseen voisi käyttää oman aikansa. Matti Paloniemen koreografia palvelee kuuliaisesti sekä yleisöä että tanssijoita päästämättä esiintyjiä kuitenkaan liian helpolla.
Myös muusikoille on jätetty oma tilansa ja tonttinsa muinakin kuin vain taustasoittajina. Jokaiselle esiintyjälle on onnistuttu rakentamaan omanlaisensa vahva rooli, jonka kaikki onnistuvat kantamaan hyvin, etteipä jopa suorastaan taidokkaasti.
Mukaan mahtuu niin rakkaudennälkäinen, runollinen, ilkikurinen kuin kekseliäskin tanssiva tonttu toiveineen. Jännitystä taikka vaarallisia tilanteitakaan ei esityksestä puutu ja kokonaisuutena Christmas Wish on napakka paketti, jonka pienempikin lapsi jaksaa katsoa.
Tanssiteatteri Rimpparemmin Christmas Wish- esitys jättää katsojalleen lämpimän ja ehkä jopa hieman liikuttuneenkin olon. Vaikka teos on rakennettu ja toteutettu lähinnä turistien näkökulmaa ajatellen, se sopii oikein hyvin katsottavaksi myös paikalliselle väestölle kaiken kinkunsulatuksen lomassa.
Outi Kallas

