Kujun kepeä joulu
Kirjat
On joulu tullut Lappiin. Kai Hyttinen. Turenki Records.Viimeisen vuosikymmenen Käsivarren kairoissa viihtynyt Kai Hyttinen on ehtinyt eräoppaan töiltään myös Lappi-painotteisen joululevyn tekoon. ”Kujun” lähes viiden vuosikymmenen mittaiselle uralle on mahtunut paljon hittejä ja huteja – uutukainen asettuu näiden kahden ääripään välimaastoon.
Suurin osa levyn tusinasta kappaleesta on myös näyttelijänä meritoituneen Hyttisen sävellyksiä, kun taas sanoituksista vastaa iskelmätaivaan armoitettu tekstinikkari ja Hyttisen pitkänlinjan yhteistyökumppani Vexi Salmi. Joulupyörää ei ole lähdetty keksimään uudelleen ja varsinkin sovituksellisesti pysytään hyvin maltillisilla linjoilla.
Onnistuneimpia esimerkkejä kaksikolta edustavat soljuileva Jouluyö taivainen ja nimikappale On joulu tullut Lappiin. Mukaan on kuitenkin eksynyt myös melko muovisiksi äityviä täytekappaleita, joiden syntetisaattorikuvioiden kertakuuntelu riittää mainiosti. Vaikka Salmi ei ole teroittanut kynäänsä aivan jokaiseen sanoitukseen, huokuu Vexin oivaltavuus tylsimmilläänkin rautaista rutiinia.
Hyttisen tunnistettava äänenväri kannattelee kappaleita osaavasti, mutta tulevia jouluklassikoita tältä levyltä tuskin löytyy.
Täysin Kujun omaa tuotantoa edustavat Jouluballadi sekä Kaunein maisema vangitsevat pohjoisen tunnelman aidonoloisimmin ja henkilökohtaisesta näkökulmasta. Näiden kappaleiden voisi povata toimivan hyvin myös elävinä versioina vaikkapa leirinuotion ääressä.
Levyn linjasta poikkeavat Heinille härkien kaukalon ja Varpunen jouluaamuna tuntuvat tuttuudessaan hieman pakollisilta. Punainen lanka onkin tämän joulupaketin ympäriltä välillä hukassa, mutta lopulta on helppo yhtyä Kujun miellyttävästi esittämään toiveeseen – tule joulu.
Anu Jormalainen


Hyttisen äänenväri tekee tämänkin levyn kappaleista ainutlaatuisia. Kyllä tässä on todella aineksia jouluklassikoiksi. Aivan upea kokoelma joululauluja, hienoja tulkintoja.
Ilmoita asiaton kommentti