Hieman sympaattisempi sesonkituote

Levyt

Antti Tuisku: Minun jouluni 2. Helsinki Music Company.

Ensimmäinen Minun jouluni -albumi julkaistiin 2005, kun Antti Tuisku oli parikymppinen, vahvasti Idols-tuotteeksi leimautunut hetken tähti. Kuuden vuoden aikana hän on kiistatta vakiinnuttanut asemansa popkartalla tavalla, johon kukaan toinen laulukilpailumenestyjä ei ole meillä kyennyt.

Suomessa joululevyjä julkaisevat lähinnä iskelmätähdet ja erilaiset konserttisaliviihteen edustajat.

Tuiskun ote aiheeseen tuntuu näihin verrattuna modernilta. Syntetisaattorimatot ja rumpukonetaustat hallitsevat äänikuvaa, vaikka siellä jokin joulunkellokin aina taustalla helkkää. Läheskään kaikissa kappaleissa ei edes viitata suoraan itse juhlaan, mutta tietty rauhoittumisen ja toivon pohjavire biisejä yhdistää.

Pääosa levystä on lainakappaleita. Niissä Tuisku taustavoimineen onnistuu vaihtelevasti. Maj Karman aika moniselitteinen Rukous kääntyy sanaakaan muuttamatta paljon valoisammaksi helmeksi sovituksen ja Tuiskun kirkasotsaisen laulusuorituksen voimin. Samuli Edelmannin gospelvaikutteinen Valoista kirkkain sopii myös levylle kuin nakutettu, ja jopa John Lennonin Happy Xmas (War Is Over) -ikivihreästä käännetty Joulun rauhaa toimii. Sitä vastoin Leevi & The Leavings -klassikkoon Elämä ikkunan takana ei ehkä olisi kannattanut koskea, ja Nightwishin tutuksi tekemä Walking In The Air (tässä Avaruus) on Tuiskun äänivaroille vähän liian iso biisi.

Kolme uutta kappaletta ovat pätevää keskitien poppia. Niissä, kuten levyssäkään, ei ole mitään vikaa, jos ei mitään suurtakaan.

Minun jouluni 2 saa hyvälle mielelle. Antti Tuisku ei ole Suomen kirkkain kultakurkku, mutta laulajana hän on kehittynyt vuosien varrella ja pystyy nykyään välittämään aika hyvin tietyn vilpittömän, viattoman tunnetilan. Sitä tulee ajatelleeksi, että maailman ja maan tilan näyttäessä epävarmemmalta kuin vuosiin ovat tällaiset levyt oikeasti tarpeellisia. Mitään halpaa, falskia tai rahastukselta haiskahtavaa levyssä ei ole.

Niko Peltonen