Parasta Tuuria ikinä
Kirjat
Antti Tuuri, Ikitie. Otava.Antti Tuuri on kertonut kauhavalaisen Jussi Ketolan vaiheista USA: ssa ja Tampereen taisteluissa kirjoissaan Taivaanraapijat ja Kylmien kyytimies. Vaarallisia tilanteita on riittänyt ja kuolema kulkenut vierellä. Se on ollut kuitenkin vain harjoittelua verrattuna Ikitie-romaanin tapahtumiin.
Ikitietä pitkin Ketolan Jussi kyyditetään vuoden 1930 elokuussa Neuvostoliiton rajalle, vaikka hän ei kommunisti olekaan. Ketola juoksee Neuvostoliittoon lopulta omasta tahdostaan, koska Suomessa on mennä henki, kun virkavallastakaan ei ole apua.
Aluksi se tuntuu uudelleensyntymiseltä, eikä ulkoisissa oloissakaan ole valittamista. Vaikka väkeä ja suorastaan rakkaitakin on ympärillä, Jussi Ketolan elämä on kuitenkin pohjimmiltaan yksinäisen miehen taivallusta; sydän on Suomessa.
Ja sitten: ”Pelko tuli Hopeaan talvella 1936 ja jäi sinne asumaan.” Tuuri kuvaa selittämätöntä uhkaa ja tiivistyvää kauhua ilman ylimääräisiä tehosteita. Tarinasta tulee niin rankka, että lukiessa kulkee kylmiä väreitä selkäpiissä.
Jussi Ketolan rohkeus on eleetöntä ja lujaa. Sen perustana on vakaa ajatus siitä, ettei hän ole tehnyt mitään väärää ja haluaa vain rakentaa omaa elämäänsä läheisten kanssa. Kuitenkaan Jussille ei näy olevan paikkaa maan päällä.
Ikitiessä on luontevasti monipuolista ja elävää ajankuvaa. Lukija on siinä ympäristössä kuin omassaan ja huomaamattaan. Jussi Ketolan kohtalo kiinnostaa tietysti, mutta hänen kokemustensa kautta Ikitiehen tulee myös laajaa historiallista ja yleispätevää näkökulmaa.
Tämä johtuu Antti Tuurin taianomaisesta lauseesta, joka avaa eleettömästi rikkaita näkymiä.
Erikseen on sitten Jussin vaimosta, Sofiasta, syntyvä henkilökuva. Hän on päätapahtumista syrjässä, eikä häntä paljon kuvata, mutta muutaman lauseen kautta hänestä saa elävän ja monipuolisen käsityksen. Sen perusteella uskaltaa sanoa, että kun Jussi Ketola ja Sofia ovat menneet yksiin, siinä on vakka kantensa valinnut.
Ikitie on parasta Antti Tuuria, siis sanataiteen huippua.
Aarno Palttala
