Hyvästit eräkaverille

Kirjat

Martti Väisänen: Hillasoilta ja erätulilta. Myllylahti Oy.

Parhaan eräkaverin muisto on vahvasti läsnä Martti Väisäsen tuoreimmassa eränovellikokoelmassa, joka on saanut nimekseen Hillasoilta ja erätulilta.

Yhteinen taival katsesi, kun yli viisi vuosikymmentä rinnalla kulkeneen Hilkka-vaimon elämä sammui sairauskohtaukseen viimeiseksi jääneellä kalareissulla.

Liikutus, hätä ja tuska ovat päällimmäisinä, kun Lieksan Pankakoskella nykyisin asuva kirjailija tilittää tuntojaan kesästä, joka päättyi lyhyeen.

- On hieno sää, tyyni järvi ja käki kukkuu, jäivät ilmeisesti pitkäaikaisen elämänkumppanin viimeisiksi sanoiksi.

- Sen jälkeen ”Hilkka otti airon ja alkoi asettaa sitä hankaimeen, kosketti päätään ja kallistui veneen pohjalle.”

Martti Väisäsen kahdeksas teos on omistettu aivoverenvuotoon kuolleen parhaan eräkaverin, hänen vaimonsa, muistolle.

Yhteisistä eräretkistä kirjoitettu teos on kauniisti toteutettu, lämmin ja hellä surutyö. Sen lisäksi teoksen parikymmentä eränovellia ovat nostalginen ja kiehtova kuvaus vuosikymmenistä, jolloin gps-suuntimia ja koiratutkia ei tunnettu.

Väisäsen tekstiä lukiessa joutuu väkisin ihmettelemään, kuinka vähän aikaa noista vuosista oikeastaan on.

Ajoista jolloin metsästys ja kalastus eivät olleet harrastuksia vaan satojentuhansien suomalaisten elämäntapa, ja saaliilla oli merkitystä ihmisten jokapäiväisessä elämässä.

Ajat ovat kuitenkin muuttuneet. Nykyajan nuoret eivät mene heti suksien tervaamisen ja saunan jälkeen nukkumaan herätäkseen varhain aamuyöllä viimeisten tähtien kiiluessa taivaalla ja hiihtääkseen 15 asteen pakkasessa useiden kilometrien päähän ahvenpilkille.

Väisäsen eränovelleissa viihdytään aidosti marjametsissä, jahtiretkillä ja kalavesillä. Leppoisa, hyväntuulinen dialogi värittää yhteistä kokemusta.

Metsän riista, veden vilja ja hilla - jänkien vitamiinipommi - ovat ne tekijät, jotka ovat vetäneet miehen ja hänen seuralaisensa vuosikymmenien ajan kiveliöihin, kairoihin ja selkosiin, erämaihin.

Kuhmonniemeläisessä torpassa syntynyt Martti Väisänen asui parikymmentä vuotta Lapissa, Ounasjoen varrella Marraskoskella. Tämä ajanjakso ei kuitenkaan ole saanut häntä kadottamaan ”kotikieltään”, hersyvää ja rehevää kainuulaista murretta, joka on edelleen yksi hänen kirjojensa tavaramerkkejä.

Olen joskus nimennyt Väisäsen Eräkirjailijoiden Päätaloksi. Kunnianimi kuuluu hänelle tämänkin kirjan jälkeen.

Markku Torkko