Yksin olet sinä, ihminen!

Kirjat

Kristina Carlson: William N. päiväkirja. Otava, Finlandia-palkinto -ehdokas.

”Palelen eikä minulla ole ruokahalua, hengenahdistus ja nivelkivut vaivaavat, vatsani toimii huonosti enkä pysty tekemään työtä, mutta minä kestän, koska tiedän, että olen tehnyt oikein, en ole hännystellyt ketään, en ole myynyt itseäni…,” vakuuttaa itselleen Kristina Carlsonin erakkomainen päähenkilö, William Nylander.

Maan ääreen -romaanistaan (1999) Finlandia-palkinnolla kiitetty ja Herra Darwinin puutarhurista (2009) kirjallisuuden valtionpalkinnon pokannut Carlson palaa kasvitieteilijä William Nylanderin päiväkirjassa jälleen ajassa taaksepäin. Kulttuurihistoriallisen antinsa lisäksi William N. päiväkirja on yksinäisyys henkilöityneenä.

Nylander (1822-1899) lukeutuu suomalaisen kasvitieteen pioneereihin ja meritoitui erityisesti jäkälätutkimuksessa. Carlson on kerännyt päiväkirjaromaaniin Nylanderin elämän käänteentekeviä hetkiä, mutta päiväkirjamerkinnät ovat silti kuvitteellisia.

Romaanin William N:ltä ei järkeä puutu, mutta vastarannankiiski on ajautunut törmäyskurssille oman aikansa tiede-eliitin kanssa. Hän on muuttanut Helsingin juonitteluista Pariisiin ja yrittää siellä kirjoittaa tieteellisen mestariteoksensa toista osaa. Katkeruus valtaa miehen mielen: ”…elän kuin köyhä taiteilija, eikä jälkimaailma muista minua vaikka uhrasin tieteelle koko elämäni.”

Päiväkirjamerkinnät paljastavat hienohipiäisen ja herkän älykön, joka vartioi reviiriään mustasukkaisesti. Silti hän iloitsee kulmakunnan ihmisten pienistä huomionosoituksista. Lukija huomaa päähenkilön terveyden rapistuvan ja porstualla kopistelevan kuoleman, vaikka tuhoon tuomittu haaveilee tieteellisestä läpimurrosta.

William K. on periaatteen mies, jonka mielestä pienen maan pahansuovat tiedepiirit eivät tunnista lahjakkuutta, vaikka se vastaan kävelisi. Psykologisen tarkasti Carlson kartoittaa päähenkilön mielenmaisemat. Kotoisasti jupisten ja välillä rivien välistä William K. paljastaa kaipaavansa entistä taloudenhoitajaansa ja ehkä vähän myös kotimaata.

Sairas mies tekee tiliä itsensä kanssa. Yhtäältä hän myöntää olevansa teräväkielinen, riidanhaluinen, jääräpäinen, itsekeskeinen ja huonokäytöksinen. Toisaalta hän puolustelee, ettei ole ”varsinaisesti paha ihminen.” Myöntää tosin täytyy: ”Minä olen perin ikävä ihminen jopa omassa seurassani.”

William N:n tragedia on yksinäisen neron tragedia, tai kai vain ylipäänsä yksinäisen tragedia: ”Kukaan ei rakasta minua, mutta enhän minäkään rakasta ketään. Väsyttää kovasti. Juon veteen sekoitettua burgundia.”

Kristina Carlsonin käteen sopiva ja kompakti romaani on ilo. Se on kaikessa yksinkertaisuudessaan helmi, ajan patinan kuorruttama kirja isolla koolla.

Heidi Lakkala