Miehekästä ja mielikuvituksetonta paatosta
Levyt
Munattomat: Onnen sirpaleet,Unja Records.
Munattomat on ehtinyt kolmanteen levyynsä, mutta moni ei vielä ole helsinkiläisestä, rovaniemeläistaustaisen laulaja-kitaristi Miika Kurtakon johtamasta yhtyeestä kuullut. Rehellisesti sanottuna sen voisi otaksua johtuvan siitäkin, ettei Munattomat ole kovin hyvä bändi.
Nimi tuntuisi viittaavan huumorimusiikkiin, mutta kovin vakavin ilmein nämä miehet ovat liikkeellä. Elämä on ankeaa, maa on matkalla helvettiin ja sieluun sattuu. Viimeisellä raidalla jo niin paljon, että Kurtakko karjuu tuhosta ja tuskasta ja siitä, miten kuolema tulee huomenna.
Tästä voi ehkä jo päätellä, että Munattomat soittaa raskaahkoa rockia. Sellaista kitaravetoista, maskuliinista musiikkia, joka on suomalaiselle levyteollisuudelle nakkisoosia ja näkkileipää. Yhtye on käänteissään varsin epäomaperäinen ja kankeakin, sen soitto on kuin halonhakkuuta. Vain aika ajoin, akustisemmissa ja melodisemmissa osioissa, Onnen sirpaleet alkaa hengittää. Näitä valopilkkuja on reilusti ylipitkällä, yli tunnin mittaisella levyllä kuitenkin kovin vähän.
Pinnistettyä on myös Kurtakon äijämäinen laulu, ja sanoitukset saavat usein punastelemaan myötähäpeästä. “Vanha elähtänyt rokkari sua vain kiihottaa” -tyyppiset tyylirikot saavat toivomaan, ettei kukaan tule vahingossa vieraisille Munattomien levyn soidessa. Kriitikon pitäisi yrittää löytää mistä tahansa levystä hyvääkin, mutta Munattomat tekee sen vaikeaksi.
Niko Peltonen
