Päivitetty 25.11.2011 05:36, julkaistu 25.11.2011 03:30

Balkania monelta kantilta

Levyt

Eri esittäjiä: Balkan Fever Helsinki, Helmi-levy.

Monissa Keski- ja Pohjois-Euroopan kaupungeissa on jo vuosia toiminut aktiivinen Balkan-musiikin skene; niemimaan kansanmusiikeista ja 2000-luvun tanssibiitistä on keitetty kasaan “balkanbeatiksi” kutsuttu tyylisuunta, joka tarjoaa mitä mainioimmat puitteet tanssimiselle. Suomi tuli tässäkin asiassa hieman jälkijunassa, mutta vuodesta 2009 helsinkiläisillä klubeilla on pyöritetty suosittua Balkan Fever -klubia, jonka puuhamiehet, dj:t Borzin ja Levy, ovat nyt siirtäneet konseptinsa kokoelmalevylle.

Suomalainen balkan-musiikki on vielä toistaiseksi lavea käsite. Mukaan mahtuu Hortto Kaalon traditionalismia ja hieman kokeellisempaakin instrumentaalikamaa siinä missä kieli poskella -vetojakin. Oudon tenhoava on Shava-nimisen esiintyjän itämaisiskelmällinen Suomenmaa, vilpitön tilitys maahanmuuttajan ja suomalaisen väliseen parisuhteeseen kohdistuvista ennakkoluuloista.

Suomessa Balkan on alkanut kiinnostaa myös hiphoppareita: jos ja kun kokoelmaa käytetään bilelevynä, Palefacen Talonomistaja-renkutus (tässä alkuperäistäkin vetävämpänä remixinä) ja Jätkäjätkien tolkuttoman svengaava viinanjuontibiisi Kallion kierros ovat kovimmasta päästä lattiantäyttäjiä. Niiden yhteys varsinaiseen Balkanin-musisointiin on toki jo viitteellinen, mutta biiteissä kuuluu nimenomaan keskieurooppalainen balkanbeat.

Sekin selviää, että Helsingin Balkan-skene on paljon velkaa lappilaisille. Jaakko Laitinen & Väärä Raha on ainoana esiintyjänä mukana kahdella raidalla, joista Sivutien kautta on tuttu keikkahitti ja Malja elämälle erinomaisen lupaavaa esimakua yhtyeen keväällä ilmestyvältä kakkoslevyltä Yö Rovaniemellä. Laitista kuullaan vielä koneellisemman Serefe Sound System -projektin debyyttilevytyksellä Ota osasi.

Kokoelmien tapaan Balkan Fever Helsinki on epätasainen ja monenkirjava, eikä se oikein pysty vakuuttamaan minkään yhtenäisen skenen olemassaolosta. Paljon loistavaa musiikkia se kuitenkin sisältää, ja monipuolisuuden voi nähdä myös hyveenä.

Niko Peltonen


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. ”Leijonaärjy päälle” vaativat lappilaisfanit

    LAPPI Päivitetty: 17.5. 00:06 00

    fanit04Lappilaisilla jääkiekkofaneilla on pussillinen keinoja, joilla Leijonat ahmivat Yhdysvallat puolivälieräpelissä. – Kova karvauspeli ja leijonaärjy päälle, kemijärveläinen...
  2. Saksa houkuttaa kreikkalaisia

    ULKOMAAT Päivitetty: 16.5. 23:40 01

    Maahanmuutto Saksaan oli viime vuonna kiivainta 16 vuoteen, kun Kreikan ja Espanjan kaltaisten kriisimaiden asukkaat hakeutuivat Euroopan laidoilta sen taloudelliseen voimakeskukseen. Tämä...
  3. Pajuojan analyysi: Näin Suomi kaataa USA:n

    URHEILU 16.5. 23:05 00

  4. Ravintolasta löytyi ihmiskauppaa

    KOTIMAA 16.5. 23:36 00

  5. Kulo karkasi Sallassa

    LAPPI 16.5. 23:16 02

  6. Santa Claus kaatoi TP-47:n Vesalan maalilla

    URHEILU 16.5. 22:16 01

  7. Sodankylän rastien tulokset

    URHEILU 16.5. 21:04 00

  8. Hakeeko USA MM-kisoista uutta ihmettä?

    URHEILU 16.5. 20:11 00

  9. Ruotsi uhoaa Tsekeille: Ylivoimaamme turha opiskella

    URHEILU 16.5. 18:43 10

  10. Onnea uusille ylioppilaille!

    LAPPI 16.5. 08:45 711

  1. Sojuz-alus lähti matkalle kohti avaruusasemaa

    ULKOMAAT 15.5. 09:12 551

  2. Jäät rynnivät liikkeelle Kittilän Kaukosessa – Katso video!

    LAPPI 15.5. 23:21 294

  3. Peto jonka kaikki haluavat tappaa

    LAPPI 4.5. 13:43 4654

  4. Syyttäjä: Ihmiskaupan uhrien olot muistuttivat pakkotyötä

    KOTIMAA 15.5. 08:37 226

  5. Keskusta uskoo yhteistyöhön Lotvosen kanssa

    LAPPI 15.5. 16:47 2023

  6. Milan-valmentaja: Myykää Zlatan!

    URHEILU 15.5. 21:13 1923

  7. USA se on! Tämä katastrofi ei saa toistua

    URHEILU 15.5. 18:35 184

  8. ”Earenomáš buorre vásáhus” - Sápmelaš eaktodáhtolaš bargin MM-gilvvuin

    SÁGAT 15.5. 17:30 204

  9. Kreikassa vasemmistopuolue luopuu hallitustunnusteluista

    ULKOMAAT 9.5. 22:41 474

  10. Nostan hattua poromiehille

    KOLUMNIT 5.5. 04:30 7513

  1. Sojuz-alus lähti matkalle kohti avaruusasemaa

    ULKOMAAT 15.5. 09:12 551

  2. Nostan hattua poromiehille

    KOLUMNIT 5.5. 04:30 7513

  3. Kreikassa vasemmistopuolue luopuu hallitustunnusteluista

    ULKOMAAT 9.5. 22:41 474

  4. Katso video: Näin alkaa lohenpoikasen matka

    LAPPI 10.5. 15:09 417

  5. Palkansaajan tilille 70 euron korotus

    LAPPI 13.10. 17:10 1398

  6. Peto jonka kaikki haluavat tappaa

    LAPPI 4.5. 13:43 4654

  7. Konttisen kisoissa iloisen värikästä väkeä

    LAPPI 25.3. 15:49 1648

  8. Tulli näkee säiliön läpi

    LAPPI 12.5. 20:37 365

  9. Kiviniemi torjuu Urpilaisen kuntauudistuskutsun

    KOTIMAA 4.2. 17:37 748

  10. Näkkäläjärvi válddii SM-silbba. Juo 17. badji Suoma skohtergilvvuid njunnošis.

    SÁGAT 19.3. 09:27 1604

  1. Palkansaajan tilille 70 euron korotus

    LAPPI 13.10. 17:10 1398

  2. Kevään lämpöennätys: +16,8

    KOTIMAA 22.4. 17:27 1098

  3. Konttisen kisoissa iloisen värikästä väkeä

    LAPPI 25.3. 15:49 1648

  4. Täpötäysi Lappi Areena juhli Suomen voittoa

    LAPPI 13.4. 10:29 10114

  5. Näkkäläjärvi válddii SM-silbba. Juo 17. badji Suoma skohtergilvvuid njunnošis.

    SÁGAT 19.3. 09:27 1604

  6. Kohta rytisee - ota kuva

    LAPPI 11.4. 09:58 984

  7. Lapin web-kamerat

    LAPPI INFO 14.8. 13:23 315252

  8. Nostan hattua poromiehille

    KOLUMNIT 5.5. 04:30 7513

  9. Amerikkalaiskirjailija mairittelee Suomea

    ARVOSTELUT 20.4. 04:30 741

  1. Pajuojan analyysi: Näin Suomi kaataa USA:n

    URHEILU 16.5. 23:05 0 0 240

  2. ”Leijonaärjy päälle” vaativat lappilaisfanit

    LAPPI 16.5. 23:39 0 0 204

  3. Santa Claus kaatoi TP-47:n Vesalan maalilla

    URHEILU 16.5. 22:16 0 1 180

  4. Kulo karkasi Sallassa

    LAPPI 16.5. 23:16 0 2 164

  5. Saksa houkuttaa kreikkalaisia

    ULKOMAAT 16.5. 23:38 0 1 134

  6. Ravintolasta löytyi ihmiskauppaa

    KOTIMAA 16.5. 23:36 0 0 107

  7. Onnea uusille ylioppilaille!

    LAPPI 16.5. 08:45 7 11 101

  8. Hakeeko USA MM-kisoista uutta ihmettä?

    URHEILU 16.5. 20:11 0 0 90

  9. Sodankylän rastien tulokset

    URHEILU 16.5. 21:04 0 0 83

  10. Tutkijat: Hyttysennusteet puhdasta arvailua

    LAPPI 16.5. 17:50 1 2 64

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Lapin Kansa, Veitikantie 2-8 96100 ROVANIEMI,     Vaihde: 010 665 022 Fax: 010 665 7720  |  Palaute  |  Toimitus  |  Asiakaspalvelu