Vähän kuin Raamattu?

Kirjat

Laura Gustafsson: Huorasatu. Into, Finlandia-palkintoehdokas.

Oletko huora vai neitsyt, Cher vai Madonna? Naisten maailmassa on vain kaksi mahdollisuutta. Näin on Patriarkaatti aikojen alussa päättänyt. Ja naisethan rakastavat Patriarkaattia, enemmän kuin komppaavat siskokultia maailmalla.

Laura Gustafssonin (s. 1983) Huorasatu ei jätä ketään kylmäksi. Esikoisromaani ei kainostele yhtään sen enempää kuin vapauttaa päähenkilönsä, naisjumalattaret, itse päättämään sukuelintensä vapaasta käytöstä tai käyttämättömyydestä.

Vapaan rakkauden jumalatar, Afrodite, päättää lähteä Manalaan hakemaan nuorukainen Adonista takaisin elävien kirjoihin. Lentokenttiin tottumaton neito valitsee blondin logiikalla koneen, jossa lukee HEL, helvettiin kun nyt kerta ollaan matkalla.

Gustafsson opiskelee viimeistä vuotta dramaturgiaa Teatterikorkeakoulussa. Sen huomaa romaanin rakenteesta ja kielestä. Huorasatu on jaettu näytöksenomaisiin kappaleisiin, joita edeltää ote naiseuden mytologiasta. Puhekielinen dialogi suorastaan hunajana pulppuilee Olympoksen sankarittarien (ja sankareiden) huulilta, niin luontevaa se on.

Afroditen matka Helsingin helvettiin ei ala onnellisten tähtien tuikkeessa. Hän päätyy naukkailemaan sinisiä enkeleitä petetyn Penelope-vaimon kanssa, jonka ukko on kännipäissään ajanut laivansa haaksirikkoon Kirken saarelle. (Ja senhän tietää, mitä paratiisissa hommaillaan.)

Afroditen ystävien kautta Gustafsson valottaa naiseläjän muita vaaranpaikkoja. Asiakaspalveluhenkinen Milla ryhtyy ilotytöksi, kun työkkärin tädillä ei ole tarjota hänelle muuta kuin siivoojan paskaduuneja. Kalla-kaveri kaivaa silmämunat raiskaajansa päästä ja päätyy murhasta Isiksen tuomiolle.

Gustafssonin pidäkkeetön kritiikki naisten ikiaikaista kaltoinkohtelua kohtaan terapoi varmaan monia lukijoita. Erityisen koskettavasti liihottelevat pienet kostottaret, jotka viattomina tyttölapsina on joskus jopa konkreettisesti valjastettu ylipainoisten ja punakoiden turistisetien riemurasioiksi.

Huorasatu on tekijänsä mukaan vähän kuin Raamattu, lyhyempi vain. Gustafsson lataa aikamoisen lastin naisten kaltoinkohtelusta Patriarkaatiksi nimittämänsä Jumalan kontolle. Hänen mielestään Jumalan käsite on keksitty vain naisten alistamiseksi.

Gustafsson sävähdyttää shokeeraamalla. Vanhatestamentillinen Jumala muistuttaa Huorasadussa karismaattista lännenmiestä. Lenseämpiä aikoja odotellessa on lanseerattu sliipatumpi Jeesus, joka on syntynyt raiskaustuotteena.

En usko, että Laura Gustafsson ajaa naisten asiaa ottamalla maalitaulukseen uskonnon ja häpäisemällä miljoonien ihmisten pyhiä arvoja. Näin hän ottaa käyttöönsä samat aseet, joista syyttää muita. Erikoisuuspisteillä pärjää ehkä esikoisromaanissa, mutta jatkossa kaipaisin myös analyysiä.

Heidi Lakkala