Aikuisten satu yllättää hyvässä ja pahassa

Teatteri

Rovaniemen teatteri: Toivon operetti. Käsikirjoitus Tuomas Timonen, sävellys Juha Kujanpää, ohjaus Vihtori Rämä ja Panu Varstala. Ensi-ilta 12. 11. Seuraava esitys 16. 11.

Toivon operetti on kaksijakoinen kuten perusasetelmansa: ilmainen maailma vastaan maailma, jossa kaikki maksaa.

Väliajalla ehdin sanoa, että esitys on kehnoin aikoihin. Näytelmän päättyessä mieli oli hilpeä ja vaikuttunut. Mitä tapahtui?

Ensimmäisessä näytöksessä keikutaan karnevaalin kynnyksellä uskaltamatta tempautua mukaan.

Näyttelijöillä ei tunnu olevan hauskaa. Heittäytyminen jää puolitiehen ja huumori tuntuu väkinäiseltä.

Laura Rämä ja Sami Henrik Haapala suoriutuvat liioittelusta hallituimmin. Yhteistyö huipentuu huikeaan suuteluakrobatiaan. Haapala toteuttaa pöhkön intialaisaksentinkin niin, ettei se ärsytä.

Livemusiikki tuo hehkua lauluosuuksiin ja täydentää kokonaisuutta harkittuina äänitehosteina.

Näyttävät sankarivetimet tuovat mieleen commedia dell’arten hahmot, mutta loppusilaus puuttuu; puvut jäävät naamiaisasuiksi.

Toisessa näytöksessä kaikki muuttuu. Musiikin painotus siirtyy turhan poliittisenoloisista lauluista leppoisien ikivihreiden suuntaan.

Alkupuolen tyhjyyden sijasta nautitaan grillimakkarasta, ruusuista ja värikkäistä lyhdyistä, ja yleisö saa luvan rapistella karkkipapereita.

Näyttelijät iloitsevat ja irrottelevat. Vesa-Matti Komonen ja Marko Syysmaa naurattavat talonmiehenä ja väkäleukavanhuksena, ja Kari Koivukangas levittää rauhaa lempeänä askeettina Paula Miettisen jatkaessa opponentin rooliaan. Miksi pilakuvat ovatkin nyt niin hauskoja?

Ilmainen maailma on visuaalinenkin runsaudensarvi leiskuvine projisointeineen.

Toivon operetissa moni asia jätti minut piristävästi ymmälleni. Ajatusleikki rahan mahdista pysyy taustalla vaikutelmien ristitulessa.

Harvoin tulee näin selkeää vaikutelmaa siitä, että toinen katsoja kokee esityksen aivan toisin. Voin suositella teosta, mutten osaa sanoa kenellekään, mitä hän siitä pitää.

Tenka Issakainen