Päivitetty 12.11.2011 05:36, julkaistu 12.11.2011 03:30

Joulu vaarassa

Orpopoika Yotan pääsee käsiksi maagiseen kristalliin lapsille suunnatussa jouluelokuvassa.

Elokuvat

Maaginen kristalli (Suomi/Italia 2011). Ohjaus: Antti Haikala. Äänirooleissa mm. Jukka Nylund, Veeti Kallio, Paula Vesala ja Kiti Kokkonen. Finnkino Maxim 1, Rovaniemi.

Niko – lentäjän poika -menestyselokuvan tekijöiden uusin leffa Maaginen kristalli sijoittuu myös joulun aikaan ja lumisiin maisemiin.

Orpopoika Yotan (suomalaisena äänenä Jukka Nylund) joutuu mukaan seikkailuun, kun joulupukin ilkeä kaksoisveli Basil (Veeti Kallio) kaappaa hänet Korvatunturille. Yotanin pitää varastaa joulupukin maaginen kristalli, jotta joulun valta siirtyisi Basilille ja hänestä tulisi oikea joulupukki. Maagisen kristallin voi varastaa vain kiltti ihmislapsi.

Basil saa kristallin haltuunsa, mutta Yotan päättää hakea sen takaisin ja saa apua joulupukin sekalaisesta apujoukosta.

Maaginen kristalli on vauhdikas seikkailu, josta kuitenkin puuttuu Niko – lentäjän pojan tunne ja lämpö. Vauhtia ei sen sijaan todellakaan puutu, ja puutteista huolimatta Maagisen kristallin voi hyvinkin nähdä tulevaisuudessa jouluisin esitettävänä televisioelokuvana.

Elokuvassa esitetään ihan kekseliäs ratkaisu siihen miten joulupukki ehtii joka kotiin jouluaattona. Kloonauksen avulla tietenkin. Muutenkin elokuvassa on tieteiselokuvan makua, sillä Basilin apujoukot ovat kuin lasten versio Tähtien sodan valkoasuisista sotilasroboteista. Ja joulupukin iskujoukon murtautuminen Basilin linnakkeeseen tuo mieleen alkuperäisen Star Wars -elokuvan.

Kolmiulotteisuus antaa lisäpotkua aika robottimaiselle animaatiolle. Elokuvan virallinen ensi-ilta on 18.11., mutta se nähtiin ennakkoon Rovaniemelle jo eilen perjantaina. Ennakkonäytöksiä on vielä tänään lauantaina ja ensi keskiviikkona. Elokuvaa on tukenut muun muassa Rovaniemen kaupunki.

Tapani Juusola


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. ”Leijonaärjy päälle” vaativat lappilaisfanit

    LAPPI Päivitetty: 17.5. 00:06 00

    fanit04Lappilaisilla jääkiekkofaneilla on pussillinen keinoja, joilla Leijonat ahmivat Yhdysvallat puolivälieräpelissä. – Kova karvauspeli ja leijonaärjy päälle, kemijärveläinen...
  2. Saksa houkuttaa kreikkalaisia

    ULKOMAAT Päivitetty: 16.5. 23:40 00

    Maahanmuutto Saksaan oli viime vuonna kiivainta 16 vuoteen, kun Kreikan ja Espanjan kaltaisten kriisimaiden asukkaat hakeutuivat Euroopan laidoilta sen taloudelliseen voimakeskukseen. Tämä...
  3. Pajuojan analyysi: Näin Suomi kaataa USA:n

    URHEILU 16.5. 23:05 00

  4. Ravintolasta löytyi ihmiskauppaa

    KOTIMAA 16.5. 23:36 00

  5. Kulo karkasi Sallassa

    LAPPI 16.5. 23:16 02

  6. Santa Claus kaatoi TP-47:n Vesalan maalilla

    URHEILU 16.5. 22:16 01

  7. Sodankylän rastien tulokset

    URHEILU 16.5. 21:04 00

  8. Hakeeko USA MM-kisoista uutta ihmettä?

    URHEILU 16.5. 20:11 00

  9. Ruotsi uhoaa Tsekeille: Ylivoimaamme turha opiskella

    URHEILU 16.5. 18:43 10

  10. Onnea uusille ylioppilaille!

    LAPPI 16.5. 08:45 711

  1. Sojuz-alus lähti matkalle kohti avaruusasemaa

    ULKOMAAT 15.5. 09:12 551

  2. Jäät rynnivät liikkeelle Kittilän Kaukosessa – Katso video!

    LAPPI 15.5. 23:21 294

  3. Peto jonka kaikki haluavat tappaa

    LAPPI 4.5. 13:43 4654

  4. Syyttäjä: Ihmiskaupan uhrien olot muistuttivat pakkotyötä

    KOTIMAA 15.5. 08:37 226

  5. Keskusta uskoo yhteistyöhön Lotvosen kanssa

    LAPPI 15.5. 16:47 2023

  6. Milan-valmentaja: Myykää Zlatan!

    URHEILU 15.5. 21:13 1923

  7. USA se on! Tämä katastrofi ei saa toistua

    URHEILU 15.5. 18:35 184

  8. ”Earenomáš buorre vásáhus” - Sápmelaš eaktodáhtolaš bargin MM-gilvvuin

    SÁGAT 15.5. 17:30 204

  9. Kreikassa vasemmistopuolue luopuu hallitustunnusteluista

    ULKOMAAT 9.5. 22:41 474

  10. Nostan hattua poromiehille

    KOLUMNIT 5.5. 04:30 7513

  1. Sojuz-alus lähti matkalle kohti avaruusasemaa

    ULKOMAAT 15.5. 09:12 551

  2. Nostan hattua poromiehille

    KOLUMNIT 5.5. 04:30 7513

  3. Kreikassa vasemmistopuolue luopuu hallitustunnusteluista

    ULKOMAAT 9.5. 22:41 474

  4. Katso video: Näin alkaa lohenpoikasen matka

    LAPPI 10.5. 15:09 417

  5. Palkansaajan tilille 70 euron korotus

    LAPPI 13.10. 17:10 1398

  6. Peto jonka kaikki haluavat tappaa

    LAPPI 4.5. 13:43 4654

  7. Konttisen kisoissa iloisen värikästä väkeä

    LAPPI 25.3. 15:49 1648

  8. Tulli näkee säiliön läpi

    LAPPI 12.5. 20:37 365

  9. Kiviniemi torjuu Urpilaisen kuntauudistuskutsun

    KOTIMAA 4.2. 17:37 748

  10. Näkkäläjärvi válddii SM-silbba. Juo 17. badji Suoma skohtergilvvuid njunnošis.

    SÁGAT 19.3. 09:27 1604

  1. Palkansaajan tilille 70 euron korotus

    LAPPI 13.10. 17:10 1398

  2. Kevään lämpöennätys: +16,8

    KOTIMAA 22.4. 17:27 1098

  3. Konttisen kisoissa iloisen värikästä väkeä

    LAPPI 25.3. 15:49 1648

  4. Täpötäysi Lappi Areena juhli Suomen voittoa

    LAPPI 13.4. 10:29 10114

  5. Näkkäläjärvi válddii SM-silbba. Juo 17. badji Suoma skohtergilvvuid njunnošis.

    SÁGAT 19.3. 09:27 1604

  6. Kohta rytisee - ota kuva

    LAPPI 11.4. 09:58 984

  7. Lapin web-kamerat

    LAPPI INFO 14.8. 13:23 315252

  8. Nostan hattua poromiehille

    KOLUMNIT 5.5. 04:30 7513

  9. Amerikkalaiskirjailija mairittelee Suomea

    ARVOSTELUT 20.4. 04:30 741

  1. Pajuojan analyysi: Näin Suomi kaataa USA:n

    URHEILU 16.5. 23:05 0 0 234

  2. ”Leijonaärjy päälle” vaativat lappilaisfanit

    LAPPI 16.5. 23:39 0 0 201

  3. Santa Claus kaatoi TP-47:n Vesalan maalilla

    URHEILU 16.5. 22:16 0 1 178

  4. Kulo karkasi Sallassa

    LAPPI 16.5. 23:16 0 2 155

  5. Saksa houkuttaa kreikkalaisia

    ULKOMAAT 16.5. 23:38 0 0 129

  6. Ravintolasta löytyi ihmiskauppaa

    KOTIMAA 16.5. 23:36 0 0 104

  7. Onnea uusille ylioppilaille!

    LAPPI 16.5. 08:45 7 11 97

  8. Hakeeko USA MM-kisoista uutta ihmettä?

    URHEILU 16.5. 20:11 0 0 87

  9. Sodankylän rastien tulokset

    URHEILU 16.5. 21:04 0 0 81

  10. Tutkijat: Hyttysennusteet puhdasta arvailua

    LAPPI 16.5. 17:50 1 2 62

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Lapin Kansa, Veitikantie 2-8 96100 ROVANIEMI,     Vaihde: 010 665 022 Fax: 010 665 7720  |  Palaute  |  Toimitus  |  Asiakaspalvelu