Viikate- mies vie viereltä

Toukokuussa 2008 Rovaniemellä tapahtui järkyttävä ja selittämätön veriteko. Nuori mies ampui sattumanvaraisesti valitut uhrit Koskikadulla ennen ravintoloiden sulkeutumista aamuyöllä. Sitten mies ampui itsensä.

Yksi silminnäkijöistä oli rovaniemeläinen Jussi Hiltunen, tuore medianomi Kemin-Tornion ammattikorkeakoulusta. Torstaina Hiltunen kävi esittelemässä koulussa lopputyönsä, elokuvan Hiljainen viikko. Tänään lauantaina pitäisi olla elokuvan kantaesitys Arktista Vimmaa -festivaalilla Rovaniemellä. Perjantaina illalla toimitukseen tuli tieto, jonka mukaan näytös on peruttu.

Elokuvan lähtökohtana on todellinen tapahtuma, mutta tuloksena syntyi fiktiivinen draama. Jo seuraavana päivänä surmatyön jälkeen Hiltunen alkoi luonnostella käsikirjoitusta. Hän tietää, mitä on kuolemanpelko ja se näkyy elokuvassa. Elokuvassa ei pohdita surmatyön syitä, eikä katsoja ehdi niistä kiinnostuakaan tapahtumien intensiivisen juoksutuksen aikana.

Keskiössä on silmitön väkivalta, joka ei kysele aikaa, paikkaa eikä kohdetta. Muutama raateleva sekunti tai minuutti vie iloista iltaa viettäviltä ihmisiltä ikiajoiksi ystävän, rakkaan tai omaisen. Taakse kelausta ei ole. Ei ole mahdollista mennä tapahtumien alkuun ja valita toisin. Silti ihminen toimii juuri niin, syyttelee itseään tai toisia henkiin jääneitä: Jos sinä olisit tullut ajoissa, hän ei olisi nyt kuollut.

Moni fiktiivinen elokuva perustuu todellisiin tapahtumiin. Myös poliisielokuvilla on usein todellisuustausta, mutta niissä huomio kiinnittyy syyllisen etsintään tai motiivien selvittelyyn. Olipa veriteko kuinka raaka tahansa, surman todistajien tunteet jäävät usein pinnalliseksi tyrskinnäksi.

Hiltunen keskittyy elokuvassaan surmatyön jälkeisiin ympäristön reaktioihin, ja lopulta selviytymiseen. Elokuvan päähenkilöt, ravintolan portsari ja nuori nainen, ovat sattumalta surmatyön todistajia. Hiltunen näyttää heidät taitavasti sekä tapahtumaketjun uhreina että syyttöminä syyllisinä.

Lehdistä saa toisinaan lukea tarinoita, joiden kertoja ei ole vuosienkaan päästä selvinnyt järkyttävien tapahtumien kokemisesta. Hiljaisen viikon sanoma on lohdullinen; kaikki on mahdollista, mutta asioita pitää jakaa toisten kanssa.

Hiltunen on roolittanut elokuvansa ammattilaisilla, rovaniemeläisillä näyttelijöillä sekä tv:stä että elokuvasta tutuilla kasvoilla. Rosa Salomaan Kati antaa kasvot kuolemanpelolle ja menettämisen tuskalle. Hänen roolisuorituksensa jää mieleen vahvana sisäisen järkytyksen tulkintana.

Antti Luusuaniemen portsari ilmaisee ahdistustaan peitellymmin, siis ”miehekkäämmin”. Myös terapian keinot ovat perinteisen miehiset, mutta siitähän ei hyvää seuraa.

Opetelkaa puhumaan, miehet!

Hiljainen viikko on hyvää seuraa Jussi Hiltusen ensimmäistä pitkää elokuvaa odotellessa. Tarina kantaa komeasti koko 20 minuutin keston ajan. Nopeat leikkaukset johdattelevat ensin suoraan veret seisauttavaan hetkeen ja näyttävät sitten tapahtuman inhimilliset vaikutukset yhden uhrin ja kahden silminnäkijän lähipiirissä.

Elokuvan loppuratkaisu on armollinen, mutta se maistuu liiankin tyypilliseltä ja rosottomalta muuhun tarinaan verrattuna. Siinä siirrytään katsojan iholta tarkastelemaan tilannetta välimatkan päähän. Ehkä sen pitääkin olla niin.

Jussi Hiltunen: Hiljainen viikko, kantaesitys Arktista Vimmaa -festivaalilla Rovaniemellä lauantaina 12.11. kello 16.30. Näillä tiedoin peruttu.