Professori romaanikirjailijana

Kirjat

Arvo Myllymäki: Vihan ja rakkauden päivät. Helsinki-kirjat.

Lapin yliopistossakin professorin virkaa hoitanut, Tampereen yliopiston julkisoikeuden professorin virasta eläkkeelle jäänyt, Arvo Myllymäki on kirjoittanut romaanin muotoon hienon sukutarinan, joka hakee vertaistaan.

TV1:n viime keväänä lähettämä dokumentti Matka isän luo valotti jo pääpiirteet tästä sukutarinasta, jossa ”isätön” poika mieheksi vartuttuaan alkaa etsiä isän puoleisia juuriaan. Ne johtavat venäläisen sotavangin Suomessa viettämiin vuosiin ja katoamiseen Neuvostoliittoon vankien luovuttamisen jälkeen.

Nyt tämä tarina, joka käytiin jo TV-dokumentissa melko seikkaperäisesti läpi, on kirjoitettu romaanin muotoon. Samalla siitä on muotoutunut ehyt sukutarina, jossa fakta ja fiktio täydentävät hienolla tavalla toisiaan. Faktan voimakas läsnäolo ja puhuttelevuus tekee romaanissa tarinasta TV-dokumenttiakin syvemmän vaikutuksen.

Tarinan ehdottomana päähenkilönä on isä ”Mihail”, joka tempautuu mukaan toisen maailmansodan pyörteisiin Kazakstanin ja Ukrainan aroilta. Sitä ennen hän on saanut kokea kulakin perheen jäsenenä vallankumouksen jälkeiset karkotukset Siperiaan ja taustastaan johtuvan painostuksen, mutta selviytynyt opettajan ammattiin, mistä hänet tempaistaan sodan alettua Suomen rintamalle. Erään taistelun seurauksena hän jää vangiksi, mistä alkaa hänen monivaiheiset sotavankikokemuksensa.

Kirjan toinen päähenkilö, ”Maria”, on maalaistalon tyttö Pohjanmaalla. Yksinäisyydessään hän hakeutuu suhteeseen kotiinsa sijoitun vangin kanssa, vaikka se on ankarasti kielletty. Suhteesta syntyy poika ”Juhani”, kirjoittaja, sen jälkeen, kun vanki on luovutettu Neuvostoliittoon.

Aikuisena miehenä, tehdessään väitöskirjaansa, Juhani näkee unen, jossa ilmoitetaan että hänen isänsä elää Neuvostoliitossa. Haastatellessaan kirjaansa varten Suomen johtavia poliitikkoja hän pyytää heiltä apua isänsä etsinnässä. Näistä presidentti Kekkosen ja pääministeri Sorsan panos osoittautuu ratkaisevaksi. Tästä alkaa pojan ja isän yhteydenpito ja ”perheen yhdistäminen”, joka kirjassa on kuvattu elävästi.

Myllymäen väitöskirjan ohjaajana tunsin tämän tarinan jo 1970-luvun lopulla. Romaanin muodossa se saa kuitenkin aivan toisen elävyyden kuin pelkkiin faktoihin painottuneena. Kirjassa viehättää paitsi sen kerronnallinen ote, myös sujuva replikointi ja tekijälle tyypillinen humoristinen väritys. Teksti vie mukanaan ja kiinnostus vain lisääntyy mitä pitemmälle edetään.

Kirja on paitsi kaunokirjallinen tuote, myös sodan aikainen ja lähihistorian kuvaus. Kannattaa siis lukea.

Esko Riepula