Kotimaa

Päivitetty 22.2.2012 12:05, julkaistu 22.2.2012 11:10

Tehy-lehti: Ministeri tiukentaisi Kela-korvaussääntöjä

Kuva: Miika Kangasniemi
Lähetä palautetta toimittajalle
.

Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson (sd.) tiukentaisi yksityisten terveyspalveluiden Kela-korvaussääntöjä. Ministeri sanoo Tehy-lehdessä, että yksityisistä terveyspalveluista maksettava Kela-korvaus pitäisi poistaa, jos palvelun saa myös julkiselta puolelta.

Poistettavan korvauksen Guzenina-Richardson ohjaisi julkisten palveluiden kehittämiseen. Hänen mukaansa julkisesta sektorista on tehtävä kilpailukykyinen työpaikka.

– Toimintatapoja pitää uudistaa, kaavamaisia hierarkioita lieventää ja ammatillista yhteistyötä lisätä, ministeri sanoo.

Guzenina-Richardsonin ehdotus on kirvoittanut laajaa arvostelua. Kokoomuksen kansanedustaja Sanni Grahn-Laasonen sanoo tiedotteessaan, että ministeri puhuu jälleen ohi sen, mitä hallitusryhmien kesken on sovittu.

– On aivan selvää, että julkinen sektori ei pystyisi Kela-korvauksista vapautuvilla varoilla tuottamaan (yksityisiä) vastaavia palveluja, Grahn-Laasonen kirjoittaa.

Ministerin näkemystä kummeksuvat kannanotoissaan myös yksityistä terveyspalvelualaa edustava Terveyspalvelualan Liitto ja Keskustanuoret.


AVAINSANAT:

Kommentit (16)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)23.2.2012 20:24

Onhan peräti kumma juttu että nämämä samat
yksityisellä lääkäri asemalla toimivat lääkärit
muuttuvat huonoiksi ja osaamattomiksi kun
kävelevät kadun yli siihen varsinaiseen työ
paikkaansa eTerveyskeskuksiin taikka sairaaloihin
Ei kai ne ihan niin selkärankkattomia ole?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)23.2.2012 18:26

Jos valtio meinaa saada terveyden hoito kulunsa
kuriin niin tuo Kela korvaus yksityisille lääkäri
asemille on ehdottomasti lopetettava.
Niillä rahoilla yksityiset lääkäri asemat yksin
kertaisesti pidetään toiminnassa.
Kun ne vielä kaiken lisäksi jakavat muhkeita osinko
tuloja lääkäreilleen .
Jos nuo tuet lopetetaan niin pula terveyskeskus
lääkäreistä olisi menneen talven lumia.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)22.2.2012 20:53

Minun mielestäni valtion pitäisi tehdä tässä
terveyden huolto asiassa pikainen päätös puoleen
taikka toiseen,mutta kahta järjestelmää ei voida
valtion taholta rahoittaa se on vakta asia.

Täällä arvostellaan myös terveyskeskusten lääkärien
ammattipätevyyttä. Kaverini kävi yksityis lääkärin
vastaan otolla ja sai lähetteen aluesairaalaan
no kaveri meni aluesairaalan vastaan otolle no
mutta kappas vain kuka se täällä ottaa vastaan
se samainen yksityistä vastaan ottoa harjoittava
lääkäri Herää kysymys kumpikohan näistä on
pätevämpi?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)22.2.2012 18:43

"... Joten katson että en etuillut ketään enkä tehnnyt mitään virhettä koska sairauteni vaati silloin pikaista leikkaushoitoa jonka johdosta olen vieläkin työelämässä enkä makaa yhteiskunnan avustuksien turvin jonkin hoitolai..."

Niin, voit jatkaa työtäsi ja maksat palkastasi verot, joilla näitä yhteiskunnan palveluja yritetään yllä pitää.

Se on suomalaisen perisynti tuo kateus. Pois pitäisi saada sinunkin saamasi korvaus, vaikka se johtaisi yhteiskunnalle saamaasi tukeen nähden moninkertaisiin menetyksiin. Ne kateenkakat kun eivät huomaa, että omat mahdollisuudet sujahtelevat molemmin puolin ohitse siinä samalla, kun tiiraavat verhojen raosta naapurinsa menestystä, raukat.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)22.2.2012 18:18

Eikö Sossut ole oppinut mitä sosilistivaltiot ovat saaneet aikaan keskittämällä valtioille kaiken vallan.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)22.2.2012 17:03

Kyllä Guzenina on oikeassa, jolla on rahaa, maksakoot laskunsa.KELA KORVAUS pois yksityislääkärillä kävijöiltä.Muuankin yksityisvastaanoton pitäjä, istui päivät TK-ssa kädet kyynäspaitä myöten ristissä,ei vaivautunut katsomaan tietoja potilaasta,haukotteli ja kulutti aikaansa.Illalla kelan "rahapussille". Kokoomus haluaa kurittaa köyhiä,keinoja kaihtamatta.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)22.2.2012 16:27

Mutta kun julkinen puoli ei antanut minulle muuta hoitoa kuin lämmintä kättä, ei edes kipulääkettä koska jouduin pakosta työni puolesta ajelemaan autolla. Enkä edes päässyt mihinkään hoitojonoon, ei muuta kuin suoraan takaisin työelämään, ei edes sairaslomaa. Niin menin olosuhteiden pakottamana yksityiselle lääkärille josta löytyi apu. Joten katson että en etuillut ketään enkä tehnnyt mitään virhettä koska sairauteni vaati silloin pikaista leikkaushoitoa jonka johdosta olen vieläkin työelämässä enkä makaa yhteiskunnan avustuksien turvin jonkin hoitolaitoksen vuodeosastolla halvaantuneena suu ammollaan odottaessani ruoka-annostani.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)22.2.2012 16:19

Nimimerkille;22.2.2012.13.46.
Eihän se yksityinen lääkäri Sinua pelastanut mhdolliselta halvaukselta vaan ne sinun lomsassa
olevat ylimääräiset eurot ja Kelan tuki rahat
mitkä mahollistivat tai peräti auttoivat sinua
ohittamaan potilasjonot missä me huono osaiset
kiikumme kuukaudesta toiseen.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)22.2.2012 16:01

Nimimerkille 22.2.2012.13.46
Niinpä niin menit yksityiselle lääkärille ja Käytit
Kelan korvausta hyväksesi.Ja vielä kurja kaiken
kukkuraksi kehut että sulla se ei ole rahasta kiini
Mutta taisi köyhäin apu sullekki kelevata taisi
kela korvata ne sinun hoitosi.vain olitko todella
niin viksu että et huolinut kelan korvausta.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)22.2.2012 15:38

Verotuksella kerättyjen rahojen ohjaaminen yksityisten yritysten voittoihin pitäisi todellakin lopettaa.

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. ”Leijonaärjy päälle” vaativat lappilaisfanit

    LAPPI Päivitetty: 17.5. 00:06 00

    fanit04Lappilaisilla jääkiekkofaneilla on pussillinen keinoja, joilla Leijonat ahmivat Yhdysvallat puolivälieräpelissä. – Kova karvauspeli ja leijonaärjy päälle, kemijärveläinen...
  2. Saksa houkuttaa kreikkalaisia

    ULKOMAAT Päivitetty: 16.5. 23:40 00

    Maahanmuutto Saksaan oli viime vuonna kiivainta 16 vuoteen, kun Kreikan ja Espanjan kaltaisten kriisimaiden asukkaat hakeutuivat Euroopan laidoilta sen taloudelliseen voimakeskukseen. Tämä...
  3. Pajuojan analyysi: Näin Suomi kaataa USA:n

    URHEILU 16.5. 23:05 00

  4. Ravintolasta löytyi ihmiskauppaa

    KOTIMAA 16.5. 23:36 00

  5. Kulo karkasi Sallassa

    LAPPI 16.5. 23:16 02

  6. Santa Claus kaatoi TP-47:n Vesalan maalilla

    URHEILU 16.5. 22:16 01

  7. Sodankylän rastien tulokset

    URHEILU 16.5. 21:04 00

  8. Hakeeko USA MM-kisoista uutta ihmettä?

    URHEILU 16.5. 20:11 00

  9. Ruotsi uhoaa Tsekeille: Ylivoimaamme turha opiskella

    URHEILU 16.5. 18:43 10

  10. Onnea uusille ylioppilaille!

    LAPPI 16.5. 08:45 711

  1. Sojuz-alus lähti matkalle kohti avaruusasemaa

    ULKOMAAT 15.5. 09:12 551

  2. Jäät rynnivät liikkeelle Kittilän Kaukosessa – Katso video!

    LAPPI 15.5. 23:21 294

  3. Peto jonka kaikki haluavat tappaa

    LAPPI 4.5. 13:43 4654

  4. Syyttäjä: Ihmiskaupan uhrien olot muistuttivat pakkotyötä

    KOTIMAA 15.5. 08:37 226

  5. Keskusta uskoo yhteistyöhön Lotvosen kanssa

    LAPPI 15.5. 16:47 2023

  6. Milan-valmentaja: Myykää Zlatan!

    URHEILU 15.5. 21:13 1923

  7. USA se on! Tämä katastrofi ei saa toistua

    URHEILU 15.5. 18:35 184

  8. ”Earenomáš buorre vásáhus” - Sápmelaš eaktodáhtolaš bargin MM-gilvvuin

    SÁGAT 15.5. 17:30 204

  9. Kreikassa vasemmistopuolue luopuu hallitustunnusteluista

    ULKOMAAT 9.5. 22:41 474

  10. Nostan hattua poromiehille

    KOLUMNIT 5.5. 04:30 7513

  1. Sojuz-alus lähti matkalle kohti avaruusasemaa

    ULKOMAAT 15.5. 09:12 551

  2. Nostan hattua poromiehille

    KOLUMNIT 5.5. 04:30 7513

  3. Kreikassa vasemmistopuolue luopuu hallitustunnusteluista

    ULKOMAAT 9.5. 22:41 474

  4. Katso video: Näin alkaa lohenpoikasen matka

    LAPPI 10.5. 15:09 417

  5. Palkansaajan tilille 70 euron korotus

    LAPPI 13.10. 17:10 1398

  6. Peto jonka kaikki haluavat tappaa

    LAPPI 4.5. 13:43 4654

  7. Konttisen kisoissa iloisen värikästä väkeä

    LAPPI 25.3. 15:49 1648

  8. Tulli näkee säiliön läpi

    LAPPI 12.5. 20:37 365

  9. Kiviniemi torjuu Urpilaisen kuntauudistuskutsun

    KOTIMAA 4.2. 17:37 748

  10. Näkkäläjärvi válddii SM-silbba. Juo 17. badji Suoma skohtergilvvuid njunnošis.

    SÁGAT 19.3. 09:27 1604

  1. Palkansaajan tilille 70 euron korotus

    LAPPI 13.10. 17:10 1398

  2. Kevään lämpöennätys: +16,8

    KOTIMAA 22.4. 17:27 1098

  3. Konttisen kisoissa iloisen värikästä väkeä

    LAPPI 25.3. 15:49 1648

  4. Täpötäysi Lappi Areena juhli Suomen voittoa

    LAPPI 13.4. 10:29 10114

  5. Näkkäläjärvi válddii SM-silbba. Juo 17. badji Suoma skohtergilvvuid njunnošis.

    SÁGAT 19.3. 09:27 1604

  6. Kohta rytisee - ota kuva

    LAPPI 11.4. 09:58 984

  7. Lapin web-kamerat

    LAPPI INFO 14.8. 13:23 315252

  8. Nostan hattua poromiehille

    KOLUMNIT 5.5. 04:30 7513

  9. Amerikkalaiskirjailija mairittelee Suomea

    ARVOSTELUT 20.4. 04:30 741

  1. Pajuojan analyysi: Näin Suomi kaataa USA:n

    URHEILU 16.5. 23:05 0 0 232

  2. ”Leijonaärjy päälle” vaativat lappilaisfanit

    LAPPI 16.5. 23:39 0 0 198

  3. Santa Claus kaatoi TP-47:n Vesalan maalilla

    URHEILU 16.5. 22:16 0 1 175

  4. Kulo karkasi Sallassa

    LAPPI 16.5. 23:16 0 2 152

  5. Saksa houkuttaa kreikkalaisia

    ULKOMAAT 16.5. 23:38 0 0 127

  6. Ravintolasta löytyi ihmiskauppaa

    KOTIMAA 16.5. 23:36 0 0 102

  7. Onnea uusille ylioppilaille!

    LAPPI 16.5. 08:45 7 11 94

  8. Hakeeko USA MM-kisoista uutta ihmettä?

    URHEILU 16.5. 20:11 0 0 84

  9. Sodankylän rastien tulokset

    URHEILU 16.5. 21:04 0 0 79

  10. Tutkijat: Hyttysennusteet puhdasta arvailua

    LAPPI 16.5. 17:50 1 2 60

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Lapin Kansa, Veitikantie 2-8 96100 ROVANIEMI,     Vaihde: 010 665 022 Fax: 010 665 7720  |  Palaute  |  Toimitus  |  Asiakaspalvelu