Keskusta jätti välikysymyksen suurkuntapolitiikasta
- Mari Kiviniemi on jätettävän välikysymyksen ensimmäinen allekirjoittaja.
Keskusta perää hallitukselta perusteluja kuntauudistukselle välikysymyksellä. Keskusta esitteli jo jonkin aikaa valmistelemansa välikysymyksen tänään.
Hallitukselta kysytään muun muassa, mihin suurkuntahankkeen hyödyt perustuvat ja miten hallitus aikoo turvata kuntalaisten lähipalvelut ja vaikuttamismahdollisuudet.
Keskustan mielestä hallituksen suurkuntalinja on väärä ja johtaa vain kaaokseen. Keskusta toteuttaisi kuntauudistuksen toisin ja kiinnittäisi huomiota muun muassa kuntien tehtävien määrittelyyn ja palvelurakenteisiin.
Kuntauudistuksessa kuntien määrää halutaan vähentää rajusti. Uudistusta valmistelleen esityksen mukaan Manner-Suomessa kuntia tarvitaan noin 70, kun niitä on nyt 320.


Ihan hyvä, että reagoidaan tähän väärään aikaan tehtävään julmetun suureen rahan ja omaisuuksien uudelleenjakoon, rahaa kuin roskaa uppoaa tähän viisivuotis palkkoineen poisheitetyille ja uusien suurempien palkkojen maksamiseen ja uusien byrokratioiden muodastamiseen.
Nykyhallitus sekasikiömuodostuksineen on kakaramainen ja johtajiensa näköinen.
Enemmistöhallitus ja puoluekuri ei KOSKAAN anna mahdollisuutta KANSAN ÄÄNEN kuuluvuudelle ja huomioonottamiselle.
Viimeksi eniten ääniä saaneen puolueen hallitustunnustelija laittoi diktatoorisesti ehdoksi hallitukseen pääsemiselle ulkolaisten rötöstelijöiden auttamisen, vaikka KANSA oli jytkyllä ilmoittanut ettei se halua maksaa ulkolaisten maiden keinottleujen häviöitä senttiäkään.
Välikysymymykset olisivat oikeassa demokratiassa mielekkäitä ja demokratiaa, mutta nykyään nämä ovat suurinta rakenteellista korruptiota, mitä suomalaisuudessa voi esiintyä, välikysymyksillä ei voida vaikuttaa mitenkään, koska enemmistöhallituksessa istuu melkein kaikki puolueet ja se epädemokraattinen ja diktatoorisesti toimiva laiton puoluekuri hoitaa homman käitesen käteen.
Ilmoita asiaton kommentti