Soini: Kokoomus sysää ikävät asiat muiden niskoille
Perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin mielestä kokoomus välttelee vastuuta hallituksessa ja sysää sitä hallituskumppaneittensa niskoille.
Soini arvostelee erityisesti poliisin ja Puolustusvoimien leikkauksia. Soinin mielestä kokoomus on jättänyt näistä asioista hallituksessa vastaavat ministerit Päivi Räsäsen (kd.) ja Stefan Wallinin (r.) oman onnensa nojaan.
– Pääministeripuolue välttelee vastuutaan sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden rujouttamisesta ja jättää hallituksen lilliputtipuolueet kepin nokkaan, Soini huomauttaa tiedotteessaan.
Soini perustelee arvosteluaan sillä, että kokoomus korostaa mielellään omaa vastuullisuuttaan.
Sama näkyy Soinin mielestä hallituksen EU-politiikassa. Hän sanoo, että toimimattomat tukipaketit kokoomus on sysännyt SDP:n Jutta Urpilaisen kannettavaksi, vaikka juuri kokoomus on ollut niitä propagoimassa.




20.2 klo 10:10 Hallituksen muodostus on yhdenpuolueen totalitääristä käskyttämistä. Miksi kataiselle oli tärkeää että hänen määräämänsä laittomat kymmenet miljardit va(r)kaus rahastoihin, olisi ollut ehto PÄÄSTÄ HALLITUKSEEN. Tämä jeppehän käveli suomalaisten kansallis valtion perustuslain ja euroopan unionin sopimuksen yli artikla 125, jossa sanotaan ettei kukaan eu- sen paremmin kuin eurovaltio ole vastuussa toisten hervottomista lainoista. Haiseva vana vain seuraa tätä ylikulkua.
Tätä ei olisi tapahtunut, jos nämä pikkupuolueet vallanhalu ja rahan kiilto silmissään eivät olisi lähteneet hallitukseen. Tämä sekasikiö hallitus on kansanäänestyksen vastainen petturien ja maansamyyjien hallitus laittomilla "sopimuksilla". Ei ole demokratiaa tällainen "enemmistöhallitus" missään muodossa, vaan korruptoitunut hallitus kaikissa muodoissaan puoluekurituksineen.
Kataisen puhe on napoleonimaista "me" puhetta. Hän jo sisäistää itsensä hän="me"=kansa. Voihan nenä mikä moraaliton sielu!
Ilmoita asiaton kommentti