Halonen: Ammattisotilaat tietävät oikeat säästöt
Tasavallan presidentti Tarja Halonen hyväksyy Puolustusvoimissa laaditut suunnitelmat varuskuntien lakkauttamiseksi ja muiksi säästötoimiksi.
– Maksaisimme väärille ihmisille palkkaa, jos emme uskoisi sotilaiden sanomaa siitä, mitä tarvitaan asettamiemme poliittisten ja turvallisuuspoliittisten suuntaviivojen toteuttamiseksi. He ovat ammattilaisia sen suhteen, millä tavalla yhtä lailla maa-, meri- kuin ilmavoimat toimivat ja mikä on se rakenne, Halonen sanoi Ylen Ykkösaamun haastattelussa.
Halonen huomautti, että minkään paikkakunnan elinkeinorakenne ei voi perustua pelkästään varuskunnan paikallaoloon. Hän myönsi, että ratkaisut eivät ole helppoja ja eri tahojen yhteistyötä tarvitaan työpaikkojen turvaamiseksi näillä paikkakunnilla.
– Ratkaisu ei ole se, pidetäänkö varuskuntaa vai ei, vaan se, että kokonaisuus on hallinnassa, mutta niin että muistetaan ihmiset siellä.
Presidentin tehtävän maaliskuun alussa jättävä Halonen ei paljastanut, mitkä uudet tehtävät häntä mahdollisesti kiinnostavat.
– Olen lähinnä ajatellut tehdä YK:lle lupaamani tehtävät, hän sanoi.




Kekkonen oli suljetun yhteiskunnan 25 vuotinen itsevaltias. Siitä ei päästä mihinkään, joka piti "pikku" poliitikoita taskussaan (Lipposenkin toteamana)ja muitakin ohitse pyrkijöitä (nootit sopivasti tilattuna). Miten pitkällä ja vauras maa olisimme, jos meillä olisi ollut mahdollisuus tehdä kauppaa muuallekin kuin rakenteellisella korruptiolla NLään?Siis länsimaisesti länsimaisena maana, ei suljettuna yhteiskuntana, isonmaan kainaloisena, jonka suosiosta poliitikkomme kilpailivat kokoomuksesta vasureihin. Tästä muodostuvat korruptoituneet rakenteemme, tällaiset kuin Ilmarinen/Finnair ja paljon muita liliusmaisia tekoja.Ja lakiin laitettuna hyvinä hallinnollisina TAPOINA eli maan tapoina.
En kaipaa uudistettua kekkosmaista maata vaikka katainen on meitä EUSaksan kainaloisena siihen viemässä uudessa paketissa.
Ilmoita asiaton kommentti