Pääkaupunkiseudulla pahin kolarisuma vuosiin
- (arkistokuva)
Pääkaupunkiseudulla koettiin perjantaina pahin liikennekaaos moneen vuoteen. Päivän aikana sattui satoja liikenneonnettomuuksia, joista useissa oli mukana kymmeniä autoja. Peräänajoja tuli kuin liukuhihnalta. Pahin tilanne oli Lahdenväylällä, jonka kolarisumissa oli osallisena jopa 200 autoa.
Kolarisuman aiheutti erittäin vaikea ajokeli. Osittain sulalta Suomenlahdelta nousi sakeita lumisateita, tienpinta oli liukas ja pakkanen kirpeä. Ajaminen oli vaikeaa varsinkin aamulla, kun pöllyävä lumi peitti näkyvyyden.
Samankaltainen kolarisuma nähtiin pääkaupunkiseudulla viimeksi vuonna 2005, jolloin sadat autot törmäilivät Helsingin sisääntuloväylillä. Onnettomuudet vaativat tuolloin kolmen ihmisen hengen.
Tällä kertaa poliisin tietoon ei tullut kuolonuhreja, mutta muutama ihminen sai vakavia vammoja. Vakavasti loukkaantuneiden joukossa ei ollut lapsia.
Pääkaupunkiseudun sairaaloihin tuotiin päivän aikana ainakin 40 liikenteessä loukkaantunutta.
Liikkuvan poliisin mukaan perjantain kokonaistilanne oli katastrofaalinen.
– Kun kovan pyryn aiheuttama pöllyävä lumi yhdistetään ruuhka-aikaan eivätkä kaikki muista tilannenopeuksia ja turvavälejä, näin voi tapahtua, tiivisti päivän tapahtumat ylikomisario Pekka Höök Helsingin poliisista.




johan sen näkee että eteläntoppahousut eivät osaa ajaa lumituiskulla. niille pitäs opetella sitä taitoa.
Ilmoita asiaton kommentti