Elämäntaparemontti kiinnostaa vaihdevuosi-ikäisiä
Vaihdevuodet innostavat elintapojen muutoksiin, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimus.
Tutkimuksen mukaan puolet 50–59-vuotiaista naisista koki vaihdevuodet muutoksiin houkuttavaksi ajaksi. Yksi syy tähän olivat ikääntymisen aiheuttamat oireet.
Viidesosa vastaajista oli yrittänyt muuttaa elintapojaan terveytensä vuoksi. Erityisesti oli yritetty vähentää suolan ja sokerin käyttöä ja tupakointia sekä lisätä liikuntaa.
Koulutuserot näkyivät tutkimustuloksissa selvästi. Vähän koulutetut pyrkivät elintapamuutoksiin muita useammin, mutta onnistuivat niissä harvemmin.
Koulutetuimmat kokivat terveydentilansa ja työkykynsä muita paremmaksi. Heillä oli selvästi vähemmän esimerkiksi verenpainetautia ja diabetesta.
Tutkimukseen vastasi reilut 1 200 iältään 45–64-vuotiasta naista. Tarkemmat selvitykset elintapojen vaikutuksesta terveyteen valmistuvat myöhemmin tänä vuonna.


Kyllä se on pakko kiinnostaakin, kun viinaa ei voi juoda terveydellistä syistä, eikä vehkeetkään pelaa entiseen malliin , eli ainakin miehen elämä on lits,jos ei keksi mitään korvaavaa.
Ylensyönti ja vanhojen muistelu on mainio harrastus jos ei muuta keksi, eikä ole rahaa mualimaa kiertää.
Naisilla taas usein kuivuus painaa päälle vaikka vehkeet muuten jotenkuten pelaiskin,eikä vahingon vaaraakaan olis.
Heidän kannatteekin panostaa omatoimiseen nutun virkaukseen ja muihin pilateksiin, seksin täydentäjänä.
Niin ja vesikävely on sitä ittensä,siinä tuntee itsensä uudestisyntyneeksi keijjuksi tonni-keijukin.
Ilmoita asiaton kommentti