Päivitetty 21.2.2010 17:57, julkaistu 19.2.2010 18:24

Uusi kalakilpailu jo käynnissä

Uusi kalakilpailu pyörähti heti vuoden vaihteessa käyntiin.

Kilpailuun kelpuutetaan Lapin vesissä elävät ja niistä pyydystetyt kalat. Yksi henkilö voi vuoden mittaan lähettää useampiakin saalisilmoituksia, palkintosijoja (1.-3.) jaettaessa huomioidaan kuitenkin ainoastaan painavin kala. Kilpailuaikaa on koko kalenterivuosi.

Saalisilmoitukseen tulee liittää kalastajan nimi ja yhteystiedot, kalasarja, saaliin paino, pituus ja ympärysmitta, mistä saatu, milloin ja millä välineellä. Kaupan punnituslipuke kauppiaan tai myyjän kuittauksella käy todistuksesta, muuten tarvitaan kaksi puolueetonta todistajaa yhteystietoineen.

Myös valokuva on oiva ja toivottu todiste. Valokuvia lähettäessäsi muistathan laittaa mukaan kuvaajan nimen yhteystietoineen sekä tiedot mahdollisista kuvassa olevista henkilöistä.

Kalajututkin kelpaavat aina, eli mikäli kalan saantiin liittyy jokin mukava tarina, niin liitä mukaan.

Mikäli pyytäjä on ollut lapsi tai nuori, olisi mukava saada tietää myös pyytäjätytön tai -pojan ikä. Kisan päätteeksi arvotaan lisäpalkintoja nuorten pyytäjien kesken.

Kamera kannattaa pitää mukana repussa kalastaessa, sillä samaan aikaan kalakilpailun kanssa on käynnissä myös Komein kalakuva -kilpailu. Vuoden 2009 valokuvakilpailun voittajat julkistetaan lähiviikkojen aikana.

Kuvassa voi näkyä niin saalis, pyytämisen riemu kuin tuskakin, tai vaikkapa kalastajan silmien eteen aukeneva maisema. Tässä kilpailussa ei saaliin koolla ole mitään merkitystä.

Saalisilmoitukset sekä valokuvat voi lähettää postitse osoitteeseen Lapin Kansa/Kalakilpailu, Veitikantie 2-8, 96100 Rovaniemi tai sähköpostilla osoitteeseen milla.sallinen@lapinkansa.fi.

Kalakilpailulomakkeen voi täyttää tai tulostaa myös internetissä www.lapinkansa.fi.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. ”Leijonaärjy päälle” vaativat lappilaisfanit

    LAPPI Päivitetty: 17.5. 00:06 00

    fanit04Lappilaisilla jääkiekkofaneilla on pussillinen keinoja, joilla Leijonat ahmivat Yhdysvallat puolivälieräpelissä. – Kova karvauspeli ja leijonaärjy päälle, kemijärveläinen...
  2. Saksa houkuttaa kreikkalaisia

    ULKOMAAT Päivitetty: 16.5. 23:40 00

    Maahanmuutto Saksaan oli viime vuonna kiivainta 16 vuoteen, kun Kreikan ja Espanjan kaltaisten kriisimaiden asukkaat hakeutuivat Euroopan laidoilta sen taloudelliseen voimakeskukseen. Tämä...
  3. Pajuojan analyysi: Näin Suomi kaataa USA:n

    URHEILU 16.5. 23:05 00

  4. Ravintolasta löytyi ihmiskauppaa

    KOTIMAA 16.5. 23:36 00

  5. Kulo karkasi Sallassa

    LAPPI 16.5. 23:16 02

  6. Santa Claus kaatoi TP-47:n Vesalan maalilla

    URHEILU 16.5. 22:16 01

  7. Sodankylän rastien tulokset

    URHEILU 16.5. 21:04 00

  8. Hakeeko USA MM-kisoista uutta ihmettä?

    URHEILU 16.5. 20:11 00

  9. Ruotsi uhoaa Tsekeille: Ylivoimaamme turha opiskella

    URHEILU 16.5. 18:43 10

  10. Onnea uusille ylioppilaille!

    LAPPI 16.5. 08:45 711

  1. Sojuz-alus lähti matkalle kohti avaruusasemaa

    ULKOMAAT 15.5. 09:12 551

  2. Jäät rynnivät liikkeelle Kittilän Kaukosessa – Katso video!

    LAPPI 15.5. 23:21 294

  3. Peto jonka kaikki haluavat tappaa

    LAPPI 4.5. 13:43 4654

  4. Syyttäjä: Ihmiskaupan uhrien olot muistuttivat pakkotyötä

    KOTIMAA 15.5. 08:37 226

  5. Keskusta uskoo yhteistyöhön Lotvosen kanssa

    LAPPI 15.5. 16:47 2023

  6. Milan-valmentaja: Myykää Zlatan!

    URHEILU 15.5. 21:13 1923

  7. USA se on! Tämä katastrofi ei saa toistua

    URHEILU 15.5. 18:35 184

  8. ”Earenomáš buorre vásáhus” - Sápmelaš eaktodáhtolaš bargin MM-gilvvuin

    SÁGAT 15.5. 17:30 204

  9. Nostan hattua poromiehille

    KOLUMNIT 5.5. 04:30 7513

  10. Washingtonin kirsikkapuut kukkivat etuajassa

    ULKOMAAT 21.3. 17:41 451

  1. Sojuz-alus lähti matkalle kohti avaruusasemaa

    ULKOMAAT 15.5. 09:12 551

  2. Nostan hattua poromiehille

    KOLUMNIT 5.5. 04:30 7513

  3. Kreikassa vasemmistopuolue luopuu hallitustunnusteluista

    ULKOMAAT 9.5. 22:41 464

  4. Katso video: Näin alkaa lohenpoikasen matka

    LAPPI 10.5. 15:09 417

  5. Palkansaajan tilille 70 euron korotus

    LAPPI 13.10. 17:10 1398

  6. Peto jonka kaikki haluavat tappaa

    LAPPI 4.5. 13:43 4654

  7. Konttisen kisoissa iloisen värikästä väkeä

    LAPPI 25.3. 15:49 1648

  8. Tulli näkee säiliön läpi

    LAPPI 12.5. 20:37 365

  9. Kiviniemi torjuu Urpilaisen kuntauudistuskutsun

    KOTIMAA 4.2. 17:37 748

  10. Näkkäläjärvi válddii SM-silbba. Juo 17. badji Suoma skohtergilvvuid njunnošis.

    SÁGAT 19.3. 09:27 1604

  1. Konttisen kisoissa iloisen värikästä väkeä

    LAPPI 25.3. 15:49 1648

  2. Kevään lämpöennätys: +16,8

    KOTIMAA 22.4. 17:27 1098

  3. Palkansaajan tilille 70 euron korotus

    LAPPI 13.10. 17:10 1398

  4. Täpötäysi Lappi Areena juhli Suomen voittoa

    LAPPI 13.4. 10:29 10114

  5. Näkkäläjärvi válddii SM-silbba. Juo 17. badji Suoma skohtergilvvuid njunnošis.

    SÁGAT 19.3. 09:27 1604

  6. Kohta rytisee - ota kuva

    LAPPI 11.4. 09:58 984

  7. Lapin web-kamerat

    LAPPI INFO 14.8. 13:23 315252

  8. Nostan hattua poromiehille

    KOLUMNIT 5.5. 04:30 7513

  9. Amerikkalaiskirjailija mairittelee Suomea

    ARVOSTELUT 20.4. 04:30 741

  1. Pajuojan analyysi: Näin Suomi kaataa USA:n

    URHEILU 16.5. 23:05 0 0 173

  2. ”Leijonaärjy päälle” vaativat lappilaisfanit

    LAPPI 16.5. 23:39 0 0 159

  3. Santa Claus kaatoi TP-47:n Vesalan maalilla

    URHEILU 16.5. 22:16 0 1 131

  4. Kulo karkasi Sallassa

    LAPPI 16.5. 23:16 0 2 108

  5. Saksa houkuttaa kreikkalaisia

    ULKOMAAT 16.5. 23:38 0 0 98

  6. Onnea uusille ylioppilaille!

    LAPPI 16.5. 08:45 7 11 71

  7. Ravintolasta löytyi ihmiskauppaa

    KOTIMAA 16.5. 23:36 0 0 66

  8. Hakeeko USA MM-kisoista uutta ihmettä?

    URHEILU 16.5. 20:11 0 0 60

  9. Sodankylän rastien tulokset

    URHEILU 16.5. 21:04 0 0 54

  10. Tulvahuippu Kittilässä viikonloppuna

    LAPPI 16.5. 13:03 1 6 50

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Lapin Kansa, Veitikantie 2-8 96100 ROVANIEMI,     Vaihde: 010 665 022 Fax: 010 665 7720  |  Palaute  |  Toimitus  |  Asiakaspalvelu